Viime viikolla 18 uutta koronatartuntaa Nurmijärvellä – luku epidemia-ajan kolmanneksi suurin

Kasvomaskien käytön lisäämisellä opiskelussa ja työssä voidaan vähentää altistumisia ja tartuntoja, sanotaan Husin tiedotteessa. Arkisto / Mirja Hussain
Riikka Jokinen

Riikka Jokinen

Nurmijärvellä todettiin viime viikolla (viikko 48) 18 uutta koronavirustartuntaa.

Sunnuntai-iltaan mennessä tartuntoja on todettu kunnan alueella yhteensä 202.

Koko epidemia-aikana Nurmijärvellä on ollut vain kaksi viikkoa, kun koronatartuntoja on ollut enemmän.

Viikolla 40 tartuntoja todettiin 24 ja viikolla 47 tartuntoja todettiin 23.

Keusoten viime viikolla julkaisemien tiedotteiden mukaan tartunnat ovat usein jatkotartuntoja perhepiiristä tai tulleet työpaikoilta. Osaa tartunnoista ei voida jäljittää.

Lisäksi viime viikolla Keusoten alueella tuli ilmi tartuntoja, joiden lähde oli Levillä tai yleisötapahtumissa.

Kaikkiaan Keusoten alueella on todettu sunnuntai-iltaan mennessä 869 koronatartuntaa.

Tartunnoista 239 on todettu Järvenpäässä, 205 Hyvinkäällä, 145 Tuusulassa, 63 Mäntsälässä ja 15 Pornaisissa.

Kommentoi

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Tilaa uutiskirje

Kun tilaat uutiskirjeen, saat päivittäin sähköpostiisi tärkeimmät paikalliset uutiset. Uutiskirje lähetetään sähköpostiisi joka päivä kello 14.

Lomaketta suojaa reCAPTCHA, johon pätevät Googlen Tietosuoja ja Käyttöehdot.

Palvelut