Suosittu Kirkonkylän tekojäärata pysyy kiinni – näin Keusote perustelee asiaa

Kirkonkylän tekojäärata on suosittu paikka. Arkistokuva. Nurmijärven kunta
Riikka Jokinen

Riikka Jokinen

Kirkonkylän Krannilassa sijaitsevan tekojääradan sulkeminen on aiheuttanut keskustelua kuntalaisten keskuudessa.

Nurmijärven kunta kertoi viime viikolla sulkevansa tekojääradan määräajaksi, 20. joulukuuta saakka.

Sulkemisen taustalla on Keski-Uudenmaan sote -kuntayhtymän suositus. Keusote suosittaa, että kaikki alueen julkiset ja yksityiset tekojäät suljettaisiin.

Moni kuntalainen on kuitenkin pohtinut, miksi samaan aikaan esimerkiksi tekonurmet ovat yhä avoimina ja kuntalaisten käytössä.

Nurmijärven kunta tiedotti perjantaina, että Klaukkalan ja Rajamäen tekonurmet ja Klaukkalan kuntoportaat pysyvät yhä käytössä. Pukukopit ja huoltorakennukset ovat kuitenkin kiinni.

Keusoten lasten, nuorten ja perheiden palveluiden sekä aikuisten mielenterveys-, päihde- ja sosiaalipalveluiden palvelujohtaja Tiina Salminen kertoo Nurmijärven Uutisille, että Keusoten suositus pohjautuu muun muassa tekojään suosioon.

– Tekojää on ollut runsaasti käytetty jo entuudestaan. Kun kuntien jäähallit suljettiin, pidimme todennäköisenä, että ulkojää ruuhkautuu toden teolla eikä rajoitusten tarkoitus toteudu. Jääharrastajia on kuitenkin paljon.

– Sulkujen tarkoituksena on, että ihmiset vähentäisivät kokoontumista yhteen ja ryhmätoimintoja, ja ettei ruuhkia syntyisi. Sulun syy on tartuntojen torjunta, Salminen selventää.

Keusoten ja muun muassa Nurmijärven ohella myös pääkaupunkiseudun koronakoordinaatioryhmä linjasi viime viikolla uusista rajoituksista ja suosituksista alueellaan.

Pääkaupunkiseudun, eli Helsingin, Espoon ja Vantaan, linjausten mukaan tekojääradat pysyvät kyseisillä alueilla yhä avoimina.

Pääkaupunkiseudun koronakoordinaatioryhmän tiedotustilaisuudessa Espoon kaupunginjohtaja Jukka Mäkelä toivoi, että lähikunnat (etenkin Kirkkonummi, Vihti ja Nurmijärvi) noudattaisivat pääkaupunkiseudun kanssa samoja linjauksia.

Miksi Keusoten alueella otettu käyttöön pääkaupunkiseutua tiukempi linjaus tekojääradoista?

-–  linjaukset ovat pääsääntöisesti samat kuin pk-seudulla. Kuitenkin joiltakin osin joudumme arvioimaan tilannetta Keski-Uudenmaan tilanteen mukaan, kuten esimerkiksi edellä mainitussa tekojääasiassa.

– Pääkaupunkiseudulla on merkittävästi enemmän vaihtoehtoisia ulkoilu-, tekojäärata- jne. mahdollisuuksia kuin Keski-Uudenmaan kunnissa, joissa tästä syystä on arvioitu ruuhkien syntymisen ja korona-altistusten riski suuremmaksi, Salminen selventää.

Kommentoi

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Tilaa uutiskirje

Kun tilaat uutiskirjeen, saat päivittäin sähköpostiisi tärkeimmät paikalliset uutiset. Uutiskirje lähetetään sähköpostiisi joka päivä kello 14.

Lomaketta suojaa reCAPTCHA, johon pätevät Googlen Tietosuoja ja Käyttöehdot.

Palvelut