– STM tiedottaa: Koronatilanne Suomessa vaikeutuu. Suojaa itseäsi ja muita. Tarkista alueesi suositukset ja rajoitukset: thl.fi/alueet.
Tuollainen tekstiviesti lähtee kaikkien Suomessa toimivien operaattorien liittymiin. Tekstiviesti on yksi niistä toimenpiteistä, joilla välitetään tietoa koronaepidemiatilanteen vaikeutumisesta. Viesti lähetetään suomeksi, ruotsiksi, englanniksi ja pohjoissaameksi, kerrotaan sosiaali- ja terveysministeriön tiedotteessa.
Viestejä aletaan lähettää keskiviikkona 2. joulukuuta. Toimeksianto operaattoreille lähti ennen puoltapäivää ja palvelu on käynnistynyt tiedotteen mukaan pian sen jälkeen. Viestien toimitus tapahtuu vaiheittain, joten viestit voivat tulla ihmisille eri aikoihin.
Koronavirustilanne on huonontunut lähes kaikkialla Suomessa viime viikkojen aikana. Koska tilanne on eri alueilla erilainen, myös suositukset ja rajoitukset voivat vaihdella. Suositusten ja rajoitusten tarkoituksena on estää koronaviruksen leviämistä, turvata terveydenhuollon kantokyky ja suojella erityisesti riskiryhmiin kuuluvia ihmisiä.
Tekstiviestissä kehotetaan noudattamaan annettuja suosituksia ja rajoituksia, jotta taudin leviäminen saadaan pysähtymään. Alueelliset rajoitukset ja suositukset on koottu sairaanhoitopiirien verkkosivuilta, joiden osoitteet Terveyden ja hyvinvoinnin laitos on koonnut yhdelle sivulle: thl.fi/alueet.