Yritystilaus tunnistettu

Voit käyttää palvelun kaikkia sisältöjä vapaasti. Jos haluat kommentoida, kirjaudu sisään henkilökohtaisella Mediatunnuksella.

Yhdentähdentien yritystontit Rajamäellä myyntiin – Altia myy 17 tonttia alueeltaan

Altia on laittanut myyntiin 17 yritystonttia Rajamäen tehdasalueen länsipuolelta. Kaikki tontit sijaitsevat uuden Yhdentähdentieksi nimetyn tien varrella. Pienimmät rakennuspaikat ovat 6 202 m2 ja suurimmat 12 054 m2.

– Toivomme alueelle pieniä ja keskisuuria yrityksiä. Koska tontit sijaitsevat pohjavesialueella, yksi kriteeri on, etteivät yritykset vaaranna pohjavettä, kertoo ostojohtaja Roger Saarikangas Altialta.

– Vanhat Altian tilat on jo vuokrattu täyteen, ja meille on tullut jonkin verran kyselyjä isommista yrityksistä, jotka tarvitsevat enemmän tilaa, Saarikangas jatkaa.

Altialla on Yhdentähdentien varrella yhteensä 21 yritystonttia, mutta niistä neljä on alustavasti varattu. Saarikankaan mukaan myös Altian ja Nurmijärven kunnan välisissä keskusteluissa on selvinnyt, että yritystonteista on pulaa.

Saarikangas muistuttaa vielä, ettei alue ole yhtä kuin Altia, vaan siellä on muitakin yrityksiä ja kaikki palvelut saatavilla.

– Esimerkiksi henkilöstöravintolamme sijaitsee keskellä aluetta ja tukee siten kaikkien alueen yritysten toimintaa, Saarikangas sanoo.

Osa myynnissä olevista tonteista on Saarikankaan mukaan hiekkapohjaisia, osa peltoa ja osa kalliota. Siksi osalle tonteista pääsee rakentamaan heti, osa taas vaatii pohjatöitä.

Altian toiveissa on, että Yhdentähdentien tontit saataisiin myytyä viiden vuoden kuluessa. Tontteja myy Kiinteistömaailma.

Nurmijärven kunnan kunnallisteknisen päällikön Jyrki Merosen mukaan Yhdentähdentie on rakennettu nykyiseen tasoonsa pääosin vuoden 2018 aikana, jolloin hankkeen rakentamiskulut olivat yhteensä noin 700 000 euroa. Valta-akseliin liittyvän Yhdentähdentien risteys rakennettiin valmiiksi 2019 Valta-akselin uudistamistyön yhteydessä.

– Yhdentähdentien rakentamiseen ja viimeistelytöihin ei ole esitetty rahaa vuodelle 2021. Alueen tontteja ei ole rakennettu vielä valmiiksi, joten katualueen viimeistelytöitä ei kannata aloittaa vähään aikaan. Tarkoituksena on, että Yhdentähdentien asfaltointi tehdään aikanaan kun ko. tontit on pääosin rakennettu, Meronen kertoo.