Kauneimpia joululauluja lauletaan tänä vuonna etänä Nurmijärvellä – lauluvihkoja haettavissa koteihin

Riikka Jokinen

Riikka Jokinen

Nurmijärven seurakunnassa ei järjestetä tänä vuonna perinteisiä Suomen Lähetysseuran hyväntekeväisyyskampanjaan kuuluvia Kauneimmat joululaulut -yleisölaulutilaisuuksia.

Aiemmin seurakunnan suunnitelmissa oli järjestää Kauneimmat joululaulut -tilaisuuksia Nurmijärven kirkkojen pihapiireissä ulkotiloissa.

Maanantaina voimaan astuneet tiukentuneet yleisötilaisuuksien rajoitukset estävät kuitenkin suunnitelman.

Etelä-Suomen aluehallintoviraston päätöksen mukaan kaikki yli 10 hengen yleisötilaisuudet on kielletty Uudenmaan alueella 18. joulukuuta saakka. Helsingin, Espoon ja Porvoon hiippakuntien tuomiokapitulit ovat ohjeistaneet Uudenmaan alueen seurakuntia rajoituksista, jotka ovat voimassa 20. joulukuuta asti.

Ilman Kauneimpia joululauluja ei nurmijärveläisten tarvitse kuitenkaan tänäkään vuonna olla.

Nurmijärven seurakunnan lähetyssihteeri Jenni Mboup kertoo, että seurakunnan kanttorit toteuttavat Kauneimmat joululaulut -konsertin, joka julkaistaan Nurmijärven seurakunnan Youtube-kanavalla ja Facebook-sivulla torstaina 10. joulukuuta kello 18.

Lisäksi Suomen Lähetysseura lähettää omalla Youtube-kanavallaan ja Facebook-sivullaan Koko Suomen Kauneimmat joululaulut -konsertin suorana Helsingin Lähetyskirkosta sunnuntaina 13. joulukuuta kello 18.

Lisäksi Nurmijärven seurakunnan suunnitelmissa on laulaa virsien tilalla Kauneimmat joululaulut -vihkon lauluja sunnuntaina 20. joulukuuta kello 11 järjestettävässä sanajumalanpalveluksessa. Tämä toteutetaan ilman läsnäolevaa seurakuntaa, mutta tilaisuutta voi seurata suoratoistona Nurmijärven seurakunnan Facebook-sivulla.

Mboupin mukaan muiden joulukuun pyhien jumalanpalveluksissa lauletaan virsiä ja Kauneimpia joululauluja.

Lisäksi Suomen Lähetysseuran verkkosivulla on koko joulukuun ajan Kauneimmat joululaulut -karaoke ympäri vuorokauden.

Mboup kertoo, että tänä vuonna Kauneimmat joululaulut -vihkoja on haettavissa koteihin maanantaista 7. joulukuuta alkaen Nurmijärven eri taajamien K-kaupoista. Vihkoja on rajoitettu määrä.

Vihkoja on saatavilla Röykän K-marketista (Ketunkopintie 2), Rajamäen Puistotien K-marketista (Puistotie 3), Nurmijärven K-supermarketista (Mahlamäentie 2) ja Klaukkalan Citymarketista (Viirintie 9).

– Tämä on ensimmäinen kerta, kun vihkoja jaetaan jossain muualla kuin Kauneimmat joululaulut -tilaisuuksissa seurakunnassa. Suuri ilo on se, että kyseiset K-kaupat lähtivät mukaan näinkin nopealla aikataululla, lähetyssihteeri Mboup iloitsee.

Kommentoi

Tilaa uutiskirje

Kun tilaat uutiskirjeen, saat päivittäin sähköpostiisi tärkeimmät paikalliset uutiset. Uutiskirje lähetetään sähköpostiisi joka päivä kello 14.

Lomaketta suojaa reCAPTCHA, johon pätevät Googlen Tietosuoja ja Käyttöehdot.

Palvelut