Vanhalle seurakuntatalolle purkulupa – suunnitelmissa jäähyväistilaisuus ja muistomerkki

Vanha seurakuntatalo kadonnee tulevan vuoden aikana kirkonmäeltä. Rakennukselle on jo myönnetty purkulupa. Riitta Ketola
Taina Joutsen

Taina Joutsen

Nurmijärven kirkonkylän kirkonmäellä sijaitsevalle Vanhalle seurakuntatalolle on myönnetty purkulupa 25. marraskuuta. Luvan myönsi Nurmijärven kunnan rakennustarkastaja.

Nurmijärven seurakunta odottaa kirkkoherra Ari Tuhkasen mukaan päätökseen liittyvän valitusajan päättymistä ennen kuin ryhtyy kilpailuttamaan purku-urakoitsijaa tai muihin purkuhankkeeseen liittyviin toimenpiteisiin.

– Odotetaan valitusaika loppuun. Jos valitusta ei toivottavasti tule, ryhdytään ottamaan asiassa askeleita eteenpäin, Tuhkanen sanoo.

Purkuluvasta on mahdollista jättää asemakaavoitus- ja rakennuslautakunnan käsiteltäväksi oikaisuvaatimus, jonka tekoaika päättyy 14. joulukuuta virka-aikana.

Nurmijärven seurakunnan tähtäimessä on Tuhkasen mukaan vanhan seurakuntatalon purku tulevan vuoden aikana.

– Mahdollisimman pian, sen tarkempaa aikataulua ei ole, hän sanoo.

Ennen vanhan seurakuntatalon purkamista Nurmijärven seurakunta aikoo Tuhkasen mukaan järjestää rakennukselle jäähyväistilaisuuden, mikäli se koronatilanteen puolesta on mahdollista.

Keskustelun tasolla on Tuhkasen mukaan myös muistomerkin pystyttäminen puretun rakennuksen paikalle kertomaan vanhasta seurakuntatalosta ja siinä olleesta toiminnasta.

Vanhan seurakuntatalon kohdalle on tehty alustava puistosuunnitelma. Rakennuksen paikalle ei siis ole tulossa uutta rakennusta.

Vanhan seurakuntatalon purkamisesta on kiistelty vuosia. Viimeksi Matti Aaltio valitti maaliskuussa 2020 purkuluvasta korkeimpaan hallinto-oikeuteen, joka ei kuitenkaan käsitellyt valitusta.

Kommentoi

Uutiskirje

Kun tilaat uutiskirjeen, saat päivittäin sähköpostiisi tärkeimmät paikalliset uutiset. Uutiskirje lähetetään sähköpostiisi joka päivä kello 14.

Lomaketta suojaa reCAPTCHA, johon pätevät Googlen Tietosuoja ja Käyttöehdot.

Palvelut