Seksuaalivähemmistöjä solvanneiden tarrojen liimailijat kiinni itsenäisyyspäivänä – "Epäillään kiihottamisesta kansanryhmää vastaan"

Poikkeuksellinen itsenäisyyspäivän juhlinta näkyi myös poliisin työssä. Toni Forssell
Jussi Vehkasalo

Jussi Vehkasalo

Helsingissä itsenäisyyspäivää juhlittiin rauhallisissa tunnelmissa, kerrotaan Helsingin poliisilaitoksen tiedotteessa. Poliisi otti alkuillasta neljä henkilöä kiinni, koska heidän epäiltiin liimanneen seksuaalivähemmistöjä syrjiviä tarroja. Poliisi kirjasi asiasta rikosilmoituksen nimikkeellä kiihottaminen kansanryhmää vastaan.

– Neljä henkilöä otettiin kiinni. Heistä yksi oli alle 15-vuotias, joten hänen osaltaan lastensuojelu jatkaa asian hoitamista. Kolmea muuta epäillään kiihottamisesta kansanryhmää vastaan. Tarrat on takavarikoitu. Epäillyt henkilöt vapautetaan kuulustelujen jälkeen, kertoo tutkinnanjohtaja Kalle da Silva tiedotteessa.

Kello 18.30 jälkeen Töölöntorilta lähti noin kymmenen henkilön kulkue kohti Hietaniemen hautausmaata. Toisella puolella Runeberginkatua kulki samaan ryhmään kuuluva kulkue, jonka kulun poliisi pysäytti, koska aluehallintoviraston määräyksen mukaan yli 10 hengen kokoontumiset on kielletty, sanotaan tiedotteessa.

– Näiden kulkueiden katsottiin olevan samaa ryhmää, minkä takia poliisi pysäytti toisen kulkueen. Ryhmä hajaantui poliisin ohjeistuksen jälkeen.

Ennen kulkueen liikkeelle lähtöä Töölöntorilla nähtiin myös nopea vastamielenosoitus, kun ryhmä vastapuolen edustajia kerääntyi torille hetkelliseen hiljaiseen mielenosoitukseen. Ryhmä kuitenkin hajaantui paikalta nopeasti.

– Vastamielenosoituksessa henkilöitä oli hetkellisesti yli sallitun määrän, mutta hajaantuminen tapahtui nopeasti, tiedotteessa sanotaan.

Poliisi joutui myös puuttumaan Helsingin keskustan alueella muutamiin drone-lennokkien lennättämisiin. Keskustan alueella on kello 24:ään asti voimassa lentokieltoalue, jonka rikkomisesta on annettu neljä sakkoa.

– Sakot on annettu lentämisestä lentokieltoalueella. Ennen lentotoiminnan aloittamista on aina varmistettava voimassa olevat lentorajoitukset, toteaa komisario Patrik Karlsson.

Kommentoi

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Tilaa uutiskirje

Kun tilaat uutiskirjeen, saat päivittäin sähköpostiisi tärkeimmät paikalliset uutiset. Uutiskirje lähetetään sähköpostiisi joka päivä kello 14.

Lomaketta suojaa reCAPTCHA, johon pätevät Googlen Tietosuoja ja Käyttöehdot.

Palvelut