Juuri nyt: Tiukka äänestys Nurmijärven lukion keskittämisestä – näin valtuutetut äänestivät

24 valtuutettua olisi halunnut lukio-opetuksen jatkuvan Rajamäellä, mutta 27 puolsi lukion keskittämistä Kirkonkylään. Riikka Laine

Riikka Laine

Nurmijärven kunnanvaltuusto päätti tänään keskiviikkona keskittää lukion tulevaisuudessa Kirkonkylään.

Päätös tarkoittaa lukion toimipisteen lakkaamista Rajamäellä.

Päätös oli erittäin tiukka, eikä monessakaan puolueessa nähty yhtenäistä linjaa edes ryhmän jäsenten kesken.

Äänet jakautuivat lopulta siten, että 27 valtuutettua äänesti lukion keskittämisen puolesta ja 24 kahden lukiotoimipisteen säilyttämisen puolesta.

Valtuutetut äänestivät seuraavasti:

Kahden lukiotoimipisteen säilyttämisen puolesta äänestivät:

Tero Arteli (SMP)

Arto Hägg (kok.)

Tiina Koivalo (vas.)

Maritta Kopsala (vihr.)

Kalevi Laine (kesk.)

Esa Laitinen (ps.)

Mira Lappalainen (ps.)

Jerry Latva (sd.)

Harri Lepolahti (sd.)

Jyrki Lihr (kok.)

Jussi Malkamäki (kok.)

Mantila Elli (kesk.)

Aulikki Markkanen (sd.)

Kimmo Pirkkala (ps.)

Riikka Raekannas (kesk.)

Sirpa Rantala (kesk.)

Tarja Salonen (kesk.)

Tapio Sivula (kesk.)

Maiju Tapiolinna (ps.)

Hannu Toikkanen (vas.)

Juhani Viljakainen (kesk.)

Sami Virtanen (vihr.)

Juhani Vuorisalo (kok.)

Kallepekka Toivonen (kesk.)

Kirkonkylään keskitettävän lukion puolesta äänestivät:

Johannes Haapalainen (kd.)

Jonna Heinonen (vihr.)

Juha Hyvämäki (kesk.)

Kimmo Kakko (SMP)

Taneli Kalliokoski (kesk.)

Kirsi Lompolo (kok.)

Merja Lounela (vihr.)

Riina Mattila (kok.)

Pasi Miettinen (kok.)

Kalle Mustonen (kesk.)

Juha Peltonen (sd.)

Leni Pispala (vihr.)

Pauliina Pukarinen (vihr.)

Sirkka Rousu (sd.)

Virpi Räty (kok.)

Jari Salminen (kok.)

Jenni Sandberg (sd.)

Eero Santala (sd.)

Joona Suomi (kok.)

Janne Taipale (kok.)

Tarleena Takalo-Eskola (kok.)

Visa Tarikka (kok.)

Ismo Uusitalo (sd.)

Jari Vainio (kok.)

Petri Vaulamo (kok.)

Viljakainen Sanna (sd.)

Ville Virolainen (vihr.)

Kommentoi

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Tilaa uutiskirje

Kun tilaat uutiskirjeen, saat päivittäin sähköpostiisi tärkeimmät paikalliset uutiset. Uutiskirje lähetetään sähköpostiisi joka päivä kello 14.

Lomaketta suojaa reCAPTCHA, johon pätevät Googlen Tietosuoja ja Käyttöehdot.

Palvelut