Seitsemän uutta koronavirustartuntaa – mahdollisia altistumisia järvenpääläisessä päiväkodissa ja nurmijärveläisessä koulussa

Keusoten alueella on nyt 1075 varmistettua koronavirustartuntaa. Kuvituskuva. Sauvo Jylhä

Anne Koski

Keusoten alueella todettiin torstaina seitsemän uutta koronavirustartuntaa. Niistä kaksi oli Hyvinkäältä, kaksi Järvenpäästä, kaksi Mäntsälästä ja yksi Nurmijärveltä. Tartuntojen lähteet ovat ulkomailta, ystäviltä, työpaikoilta sekä jatkotartuntoja perhepiiristä.

Tartuntojen kokonaismäärä on nyt 1075. Niistä Hyvinkäältä on 245, Järvenpäästä 278, Mäntsälästä 86, Nurmijärveltä 259, Pornaisista 24 ja Tuusulasta 183.

Lisäksi Keusote tiedottaa, että Nurmijärvellä Seitsemän veljeksen koulussa on tapahtunut altistumisia koronavirukselle.

Myös Järvenpäässä Lampaanpolskan päiväkodissa on tapahtunut mahdollinen altistuminen koronavirukselle.

Päiväkodissa on vahva epäily, että päiväkodissa on ollut koronapositiivinen henkilö 15.–16.12. Mahdollisia altistuneita selvitetään ja suojautumista koronaviruksen leviämisen estämiseksi tehostetaan. Huoltajat saavat tarkemmat ohjeet päiväkodista.

Keravalla oli torstaihin mennessä todettu 222 koronavirustartuntaa. Kahden viikon aikana uusia tartuntoja on todettu 30. Keravalla ilmaantuvuus on 81,1/100 000.

Keravalla kuntosali EasyFitillä ollut kahtena päivänä korona-altistus

Koronasuosituksiin ja rajoituksiin tarkennuksia Keusoten kunnissa

Kommentoi

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Tilaa uutiskirje

Kun tilaat uutiskirjeen, saat päivittäin sähköpostiisi tärkeimmät paikalliset uutiset. Uutiskirje lähetetään sähköpostiisi joka päivä kello 14.

Lomaketta suojaa reCAPTCHA, johon pätevät Googlen Tietosuoja ja Käyttöehdot.

Palvelut