Yritystilaus tunnistettu

Voit käyttää palvelun kaikkia sisältöjä vapaasti. Jos haluat kommentoida, kirjaudu sisään henkilökohtaisella Mediatunnuksella.

Vanhemmat vastustavat kotihoidontuen kuntalisän lakkautusta Nurmijärvellä – "Nuukaillessa unohdetaan keskustelun ydin eli lapsi"

Nurmijärvellä päätetään pian, luovutaanko kotihoidontuen kuntalisästä, eli Nurmijärvi-lisästä, kokonaan vuoden 2022 alusta lähtien.

Kuntalisän lakkautus on esillä Nurmijärven Nuuka-toimenpideohjelmassa 2021–2025, jota käsitellään kunnanhallituksessa 18. ja kunnanvaltuustossa 27. tammikuuta. Nykyisellään kuntalisää maksetaan 200 euroa kuukaudessa kotihoidossa olevasta alle 2-vuotiaasta lapsesta.

Esimerkiksi Helsinki päätti taannoin lakkauttaa kotihoidontuen kuntalisän yli 1-vuotiailta ensi kesäkuusta alkaen. Naapurikunnista muun muassa Tuusula maksaa kuntalisää 150 euroa kuukaudessa alle 2-vuotiaasta kotihoidossa olevasta lapsesta. Järvenpää ja Hyvinkää eivät maksa kuntalisää lainkaan.

Nurmijärven Uutiset kysyi kuntalaisten mielipiteitä mahdollisesta kuntalisän lakkautuksesta. Suurin osa mielipiteensä kertoneista vastusti ehdotusta ja pohti, millainen säästö todella saavutettaisiin, jos perheet laittaisivat kuntalisän lakkautuksen myötä lapsensa entistä pienempinä päivähoitoon. Moni myös pohti sitä, riittävätkö päivähoitopaikat, mikäli hoitoon hakeutuvien lasten määrä kasvaa entisestään.

Nurmijärven kunta tiedotti joulukuussa (NU 9.12.) Klaukkalan varhaiskasvatuspaikkojen olevan täynnä, minkä takia varhaiskasvatuksen toimintoja järjesteltiin uudelleen. Uudelleenjärjestelyn myötä muun muassa Klaukkalan Kuusitien kerho ja samassa tilassa toiminut avoin päiväkoti suljettiin vuoden alussa ja tila otettiin päiväkotikäyttöön.

Nurmijärveläiselle Anna Lindbergille kotihoidontuen kuntalisä on mahdollistanut lapsen kanssa kotonaolemisen 2-vuotiaaksi saakka.

Hänestä ehdotus kuntalisän poistamisesta hätkähdyttää ja laittaa pohtimaan, mihin ehdotuksella toteutuessaan tähdätään?

– Kuntalisän poistaminen laittaa mielestäni perheet ja lapset eriarvoiseen asemaan. Suurituloisemmilla on mahdollisuus olla jatkossa edelleen kotona, kunnes lapsi täyttää kaksi vuotta, mutta käytännössä pienituloisille tämä ei ole kuntalisän poiston toteutuessa enää mahdollista, vaan pakottaa aikaistamaan päivähoidon aloitusta, hän toteaa.

Lindbergin mukaan kunnan ”nuukaillessa” unohdetaan helposti keskustelun ydin eli lapsi.

– Itse varhaiskasvatuksen ammattilaisena koen, että on jatkossakin tärkeää säilyttää perheiden oma valinnanvapaus päivähoidon aloituksen ajankohdasta. Jokainen lapsi on erilainen, toinen voi hyötyä aikaisemmin aloitetusta hoidosta, toinen taas hyötyy pidemmästä kotona olosta. Mielestäni tämän täytyy jatkossakin olla perheiden oma päätös, ei taloudellinen pakko.

– Jos kuntaan toivotaan jatkossa lisää lapsiperheitä olisi kotihoidontuen kuntalisän säilyttäminen hyvää mainosta, samaan aikaan, kun ympäröivistä kunnista tuki poistetaan tai ollaan poistamassa, Lindberg sanoo.

Myös nurmijärveläinen Tiina Järvinen kertoo hyödyntäneensä kuntalisää. Hänellä on 2,5-vuotias lapsi, toisen lapsen laskettu aika on maaliskuussa.

– Ehdottomasti toivoisin, että lapseni osaisi kävellä ja edes jotenkin kommunikoida ennen kuin hän menee päiväkotiin hoitoon. Esikoiseni ei alle vuoden ikäisenä osannut. Olisi ollut rankkaa laittaa päiväkotiin lapsi, joka olisi jäänyt muiden jalkoihin, hän sanoo ja kertoo hoitaneensa kuntalisän turvin esikoistaan kotona 1,5-vuotiaaksi.

Järvinen myös muistuttaa, että kuntalisän poiston toteutuessa päiväkoteihin saatetaan tuoda hoitoon entistä enemmän alle vuoden ikäisiä lapsia.

Kela maksaa vanhempain-rahaa siihen asti, kun lapsi täyttää noin yhdeksän kuukautta. Tämän jälkeen vanhempi voi hakea esimerkiksi kotihoidontukea sekä mahdollista erillistä kuntalisää kotikunnasta riippuen.

Myös nurmijärveläinen Jenna Kylä-Liuhala kertoo hoitavansa kotona parhaillaan 1-vuotiasta ja saavansa kuntalisää.

– Toki kuntalisä on vain yksi osa sitä, miten kotona pärjää. Töistä ja äitiyspäivärahoista kertyneillä säästöillä, kotihoidontuella ja sen kuntalisällä ja keikkatöillä saan lapsen pidettyä kotona kaksivuotiaaksi asti. Kuntalisän poistaminen lyhentäisi kotonaolon mahdollisuutta arviolta 4–7 kuukautta, hän laskeskelee.

Kylä-Liuhala pohtii erityisesti sitä, riittääkö kaikille lapsille varhaiskasvatuspaikkoja, mikäli yhä useampi huoltaja hakee lapselleen päiväkotipaikkaa kuntalisän mahdollisen poiston seurauksena.

– Ja onko kunnalla edes varaa vastaanottaa yhä nuoremmat lapset hoitoon? Alle 3-vuotiaat vievät päiväkodista enemmän ”paikkoja” kuin yli 3-vuotiaat, hän muistuttaa.

Nurmijärven kunnan varhaiskasvatuspäällikkö Leena Laine vahvistaa, että alle 3-vuotiaan lapsen varhaiskasvatus maksaa noin kaksinkertaisesti verrattuna yli 3-vuotiaan lapsen hoitoon. Pienemmät lapset vievät myös enemmän resurssia päivähoidossa.

– Alle 3-vuotiaan lapsen kerroin on 1.75 ja yli 3-vuotiaan 1, joten ryhmässä alle kolmivuotias vie käytännössä kaksi paikkaa, Laine selventää.

Aikuisten ja lasten suhde on yli 3-vuotiailla yksi kasvattaja per seitsemän lasta ja alle 3-vuotiailla yksi kasvattaja per neljä lasta.

Laineen mukaan vuoden 2019 tilinpäätöstietojen mukaan alle 3-vuotiaan kokopäivähoito maksoi Nurmijärven kunnalle 1957 euroa kuukaudessa ja osa-aikainen hoito 1174 euroa kuukaudessa. Yli 3-vuotiaan kokoaikainen hoito maksoi 1118 euroa kuukaudessa ja osa-aikainen hoito 671 euroa kuukaudessa.

Laine myöntää, että kunnassa on tällä hetkellä hoitopaikoista huutava pula. Vuoden 2022 tilannetta, jolloin kuntalisän poisto esityksen mukaan toteutuisi, on kuitenkin mahdotonta etukäteen ennustaa.

– On totta, että osa lapsista varmaan tulisi mahdollisen kuntalisän lakkautuksen myötä päiväkotien asiakkaiksi. En tokikaan osaa arvioida, kuinka paljon heitä tulisi päiväkoteihin. Osalle perheistä on arvo sinänsä hoitaa lapsensa kotona, joten osa varmaan hoidettaisiin kotona on kuntalisä tai ei, Laine pohtii.

Laineen mukaan päivähoitopaikkojen tilannetta tulee helpottamaan tulevaisuudessa Klaukkalaan rakennettava uusi päiväkoti. Nuuka-toimenpideohjelman yhteydessä käsiteltävän investointiohjelman 2021–2029 mukaan kyseinen investointi tehtäisiin yksityisen toimijan kautta.

– Suunnitelmat uudesta päiväkodista Klaukkalassa ovat olemassa, mutta kun Klaukkala samalla kasvaa muuttoliikkeen ansioista, tilanteesta saattaa tulla hankala, hän myöntää.

– Tällä hetkellä kasvua on myös kunnan muissa taajamissa, erityisesti Rajamäellä. Muutoksia tapahtuu nykyään niin nopeasti, että on tosi hankalaa arvioida vuoden 2022 tilannetta.