Yritystilaus tunnistettu

Voit käyttää palvelun kaikkia sisältöjä vapaasti. Jos haluat kommentoida, kirjaudu sisään henkilökohtaisella Mediatunnuksella.

Uudistunut Seinäjoen Sanomat alkaa ilmestyä 24.2.

Seinäjoen Sanomat palaa koronan aiheuttamalta ilmestymistauolta 24.2.2021. Lehden yksikönjohtaja-päätoimittajana aloittaa 11.1. Laura Kaski.

38-vuotias Kaski on koulutukseltaan filosofian maisteri ja hänellä on kokemusta monipuolisista viestintä- ja markkinointitehtävistä. Seinäjoella hän on toiminut muun muassa I-Mediat Oy:n julkaiseman kaupunkilehti Eparin päätoimittajana sekä maakuntalehti Ilkka-Pohjalaisen toimittajana.

Seinäjoen Sanomiin Kasken houkutteli mielenkiintoinen työ kasvavassa mediakonsernissa ja mahdollisuus kehittää paikallista mediaa.

– Kaupunkilehdet ovat minulle intohimo ja on mahtavaa päästä kehittämään Seinäjoen Sanomia osana Mediatalo Keskisuomalaista, joka panostaa vahvasti kaupunkilehtiin, Kaski kertoo.

Yksikönjohtajana Kaski vastaa myös Seinäjoen Sanomien liiketoiminnasta. Seinäjoen Sanomien myyntijohtajana jatka Suvi Tuominiemi. Seinäjoen Sanomien päätoimittajana aiemmin työskennellyt Riina Haapala siirtyy puolestaan kaupunkilehti Tamperelaisen uutispäälliköksi.

– Uudistuvan lehden suunnittelu on täydessä vauhdissa. Seinäjoen Sanomien printtilehden lisäksi panostamme konsernin muiden mediatuotteiden monikanavaiseen tarjontaan Etelä-Pohjanmaalla ja haluamme rakentaa asiakkaille toimivia tuoteyhdistelmiä. Uskon, että pystymme tarjoamaan laadukkaan markkinointikanavan myös kevään kuntavaaliehdokkaille, sanoo Etelä-Suomen Median paikallisjohtaja Karri Kannala.

Mediatalo Keskisuomalainen on Suomen johtava kaupunkilehtikustantaja. Joulukuussa konserni kertoi perustavansa Suomessa ilmestyville kaupunkilehdille valtakunnallisen myyntikanavan: MEKS-kumppanilehdet.

– Seinäjoki on Mediatalo Keskisuomalaiselle luontainen suunta kehittää liiketoimintaa. Olemme vahvasti sitoutuneita Seinäjoen talousalueeseen ja Seinäjoen Sanomien tulevaisuuteen. Seinäjoen Sanomat on tärkeä osa valtakunnallista mediapakettiamme, konsernijohtaja Vesa-Pekka Kangaskorpi toteaa.

Tämä lehti on osa Etelä-Suomen Mediaa ja Mediatalo Keskisuomalaista.