Muuntoviruksen tulo on vain ajan kysymys – ei vielä rantautunut Keusote-alueelle

Kuvituskuva. Victoriia Kudrina

Pia Lyy

Muuntautuneita koronaviruskantoja ei ole vielä tavattu Nurmijärveltä tai muista Keusoten alueen kunnista.

Helpotuksen huokaukseen ei kuitenkaan ole aihetta.

– On vain ajan kysymys, milloin muuntovirus tulee meidänkin alueellemme, uskoo Keski-Uudenmaan sote -kuntayhtymän johtaja Pirjo Laitinen-Parkkonen.

Muualla Suomessa virusvariantteja on jo.

– Pelkona on, että muuntovirus pääsee leviämään väestössä hyvin nopeasti ilman, että tapauksia saadaan kiinni, Laitinen-Parkkonen kuvailee.

– Muuntoviruksen hallitsemäton leviäminen onkin nyt suuri uhka koronapandemian hallintaa ajatellen.

Näytteitä on otettu vain alle 2000 viikossa.

Pirjo Laitinen-Parkkonen

Keusoten alueen koronatapausten ilmaantuvuusluku on noin 45 eli lievässä nousussa, Laitinen-Parkkonen kertoo.

Luku kuvaa tartuntojen määrää 100 000 asukasta kohti. Se ei kuitenkaan kuvaa koko tilannetta:

– Näytteitä on otettu vain alle 2000 viikossa, kun parhaimmillaan niitä otettiin kaksin verroin.

Keusote suosittelee vahvasti, että asukkaat hankkiutuvat koronatestiin nyt pienimmistäkin oireista.

– Näytteisiin pääsee parissa tunnissa, ja vastauksen saa yleensä reilussa kymmenessä tunnissa, Laitinen-Parkkonen korostaa.

Kommentoi

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Tilaa uutiskirje

Kun tilaat uutiskirjeen, saat päivittäin sähköpostiisi tärkeimmät paikalliset uutiset. Uutiskirje lähetetään sähköpostiisi joka päivä kello 14.

Lomaketta suojaa reCAPTCHA, johon pätevät Googlen Tietosuoja ja Käyttöehdot.

Palvelut