Yritystilaus tunnistettu

Voit käyttää palvelun kaikkia sisältöjä vapaasti. Jos haluat kommentoida, kirjaudu sisään henkilökohtaisella Mediatunnuksella.

Palveluverkkosuunnitelma päivittyi: Urheilupuiston kouluhankkeeseen vauhtia, Lepsämän koulu säilytettävä – lukiosta ei enää äänestetty

Koulut: Kunnanhallitus päivitti ensi viikolla hyväksyttävää palveluverkkoesitystä.

Nurmijärven kunnanhallitus teki maanantaina pieniä muutoksia palveluverkkosuunnitelmaesitykseen, joka tulee ensi keskiviikkona lopullisesti valtuuston päätettäväksi.

Eteläisen alueen koulujen kohdalla muutoksia tehtiin Lepsämän koulun ja Urheilupuiston koulun osalta.

Kunnanhallitus päätti yksimielisesti poistaa listalta viranhaltijoiden esityksen siitä, että tulevaisuudessa on mahdollista, että Lepsämän koulun toiminta siirtyisi kokonaan Lintumetsään.

Muutosesityksen tehnyt Juha Hyvämäki (kesk.) perusteli asiaa sillä, että toimenpiteitä ei voi kirjata suunnitelmaan etukäteen ilman tarkastelua, varsinkin jos perusteena on epävarmaksi myönnetty väestöennuste.

Samoin hän totesi, että Lepsämän koulun vastikään peruskorjattu kivikoulu uusine laajennuksineen ei ole tulossa elinkaarensa päähän pitkiin aikoihin.

– Esityksessä yksilöity maininta uuden ja terveen rakennuksen purkamisesta, tai kalliista lyhytkäyttöisestä peruskorjausinvestoinnista ohjaa päätöksentekoa epätaloudelliseen ja virheelliseen suuntaan, Hyvämäki kritisoi esityksessään.

Kunnanhallitus oli kokonaisuudessaan Hyvämäen kannalla ja poisti täten esityksestä kohdan Lepsämän koulun mahdollisesta siirrosta.

Yksimielisiä oltiin myös Petri Vaulamon (kok.) ehdottamasta lisäyksestä, että Urheilupuiston koulun uudisrakennuksen suunnittelu ja rahoitusvaihtoehtojen tarkastelu sekä uudisrakennuksen rakentaminen tulee aloittaa mahdollisimman pikaisesti. Lisäksi kh linjasi, että väistötilojen tarve tulee huomioida ennen uudisrakennuksen valmistumista minimoiden opetuksen jatkuminen nykyisessä rakennuksessa.

Keskisen alueen palveluverkkosuunnitelmaa tarkasteltaessa Maiju Tapiolinna (ps.) yritti esittää lukio-opetuksen jatkumista kahdessa toimipisteessä.

Puheenjohtaja Virpi Räty (kok.) totesi kuitenkin, että valtuusto on käsitellyt asian, joten sitä ei voida enää ottaa uudelleen käsittelyyn kunnanhallituksessa.

Sen sijaan keskisellä alueella hyväksyttiin linjaus, että Karhunkorven koulu pidetään jatkossa 0.–6. luokkien kouluna.

Pohjoiselle alueelle kunnanhallitus päätti lisätä Tarja Salosen (kesk.) esityksestä Rajamäen kampusalueen tilatarpeiden arvioimisen. Kunnanhallitus linjasi, että Rajamäen kampusalueen tilatarpeet arvioidaan olemassa olevat, käyttökelpoiset tilat huomioiden. Linjauksen mukaan uusia tiloja tulee rakentaa vain todelliseen tarpeeseen.

– Kampusalueelle kaavaillut nuorisotilat ja kirjasto tulee olla mahdollista jättää suunnitelmasta pois, mikäli tällä säästetään investointikuluissa ja muita ratkaisuja on käytettävissä, kh päätti.

Keskustan Riikka Raekannas yritti esittää kunnanhallitukselle useita muutoksia koko kunnan yleisiin palveluverkkolinjauksiin, mutta kunnanhallituksen enemmistö torppasi näistä suurimman osan.

Vain se muutosesitys hyväksyttiin, että jatkossa vuosikellon yhteydessä tuodaan sivistyslautakunnan tietoon ja arvioitavaksi ne sivistystoimialaan kuuluvat palvelut, jotka on otettu palveluverkon tarkasteluprosessin ja kehittämisen alle. Kunnanhallitus linjasi, että näiden palveluiden tulevaisuuden näkymiä arvioidaan säännöllisesti yhdessä sivistyslautakunnan kanssa hyvissä ajoin ennen vuosittaista talousarvioprosessin aloittamista. Tilannekatsaus tuodaan myös kunnanhallitukselle tiedoksi.

Kunnanvaltuusto käsittelee kunnanhallituksen hyväksymää palveluverkkoesitystä ensi ke 27.1.