Nurmijärven 3. apteekki sai uuden apteekkarin – Anna-Riitta Reinikainen siirtyi Mikkelistä Klaukkalaan

Anna-Riitta Reinikainen aloitti Klaukkalan apteekin apteekkarina tämän kuun alussa. Riikka Jokinen
Riikka Jokinen

Riikka Jokinen

Kauppakeskus Viirissä sijaitseva Klaukkalan apteekki on saanut uuden apteekkarin.

Apteekkarina aloitti 5. tammikuuta 2021 Anna-Riitta Reinikainen edellisen apteekkarin Marja-Leena Ikäläisen jäätyä eläkkeelle. Ikäläinen toimi Klaukkalan apteekin apteekkarina vuodesta 2014 lähtien.

Reinikainen siirtyi Klaukkalaan Mikkelistä, jossa hän toimii yhä Mikkelin Uuden Apteekin apteekkarina.

– Mikkelin uuden apteekkarin kanssa kaupat on sovittu huhtikuulle, joten siihen saakka minulla on kaksi toimipistettä, Reinikainen selventää.

Reinikainen on toiminut Mikkelissä apteekkarina helmikuusta 2015 lähtien eli noin kuusi vuotta. Sitä ennen hän työskenteli runsaat viisi vuotta apteekkarina Savonlinnassa ja sitä ennen johtavana proviisorina Kotkassa.

Reinikainen on kotoisin Kuopiosta. Klaukkala on kuitenkin hänelle entuudestaan tuttu paikka sukulaistensa kautta.

Klaukkalan apteekin apteekkarin paikasta Reinikainen kertoo kiinnostuneensa muun muassa vetovoimaisen paikkakunnan takia.

– Minulla on syntynyt Klaukkalan ja koko Nurmijärven alueesta sellainen mielikuva, että kyseessä on kehittyvä ja vetovoimainen paikkakunta, jonne muuttaa asukkaita ja jossa mennään hyvällä tavalla eteenpäin. Tämä apteekkikohde on keskeisellä paikalla. Lisäksi pääkaupunkiseutu on lähellä, Reinikainen kertoo.

Toistaiseksi Reinikaisen varsinainen koti on Mikkelissä, mutta muutto Uudellemaalle on mahdollinen tulevaisuudessa.

– Minulla on Klaukkalan alueesta positiivinen kuva. Kyllä tänne varmasti voisi kotiutua. Kuten historiastani näkee, olen aina ollut valmis lähtemään ja perustamaan kodin uudelle paikkakunnalle.

Klaukkalan apteekin palvelut ja aukioloajat pysyvät apteekkarin vaihdoksesta huolimatta ennallaan.

Reinikainen muistuttaa myös vasta aloittaneensa Klaukkalassa apteekkarina ja valtaosa ajasta on mennyt perehtymiseen.

– Palvelut säilyvät ihan entisellään. Olen kuitenkin uudistusmyönteinen enkä halua jarruttaa kehitystä. Kuuntelen mielelläni henkilökuntaa ja asiakkaita ja muun muassa Apteekkariliiton näkemyksiä.

Klaukkalan apteekki kuuluu myös Hyvän Mielen Apteekit -ketjuun ja siinä on tarkoitus myös pysyä.

– Itse olen ollut Savonlinnan ajoista lähtien, vuodesta 2009, mukana kyseisessä ketjussa. Hyvän Mielen Apteekit -nimi on mielestäni hyvä arvolupaus asiakkaillemme ja henkilökunnalle siitä, että toimimme hyvällä mielellä ja tuotamme hyvää mieltä.

Klaukkalan apteekki työllistää 18 henkeä.

Klaukkalan apteekissa juhlistetaan apteekkarin vaihtumista maaliskuussa. Tarkemmat suunnitelmat selviävät lähempänä kyseistä ajankohtaa.

Klaukkalaan tulevasta kokonaan uudesta apteekista juttua ensi keskiviikon Nurmijärven Uutisissa.

Kommentoi

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Tilaa uutiskirje

Kun tilaat uutiskirjeen, saat päivittäin sähköpostiisi tärkeimmät paikalliset uutiset. Uutiskirje lähetetään sähköpostiisi joka päivä kello 14.

Lomaketta suojaa reCAPTCHA, johon pätevät Googlen Tietosuoja ja Käyttöehdot.

Palvelut