Näin Vanha-Klaukan alue etenee – kunnan tontit hakuun keväällä

Havainnekuva Nurmijärven Lyhteestä, jonka rakentaminen Vanha-Klaukassa käynnistyy tulevana kesänä. YIT/Aihio Arkkitehdit Oy
Taina Joutsen

Taina Joutsen

Klaukkalan uusimman asuinalueen Vanha-Klaukan kunnallistekniikan rakentaminen on edennyt vaiheeseen, jossa alueen ensimmäisiä tontteja päästään luovuttamaan.

Nurmijärven kunnalla on asuinalueen ensimmäisessä, nyt luovutusvaiheeseen tulleessa osiossa 10 AO-tonttia eli erillispientaloille osoitettua tonttia. Niiden haku käynnistyy maankäyttöpäällikkö Hannu Kujalan mukaan keväällä. Tarkempaa ajankohtaa ei vielä ole tiedossa.

– Kunnanhallitus päättää tonttien hinnoittelusta helmikuun aikana, ja rakentaminen tapahtunee aikaisintaan tulevana kesänä, Kujala kertoo.

Asuinalueen ensimmäisen kohteen, kerrostalo Nurmijärven Lyhteen ennakkomarkkinointi on käynnissä, ja asuntoja pääsee varaamaan maaliskuussa.

YIT:n toteuttaman talon rakennustyöt käynnistyvät yksikönjohtaja Tero Karislahden mukaan tulevan kesän aikana.

Nurmijärven Lyhde sijoittuu Klaukkalan suunnalta katsottaessa Vanha-Klaukan alueen ensimmäiselle tontille aivan jäähallin läheisyyteen. Kyse on viisikerroksisesta kerrostalokohteesta, johon tulee 30 asuntoa.

Arvelisin, että meidän kahdeksan tonttia on rakennettu viiden vuoden kuluessa.

YIT:n myyntijohtaja Tero Karislahti

– Talossa on monipuolinen asuntojakauma, ja yritämme puhutella oman kodin etsijöitä. Kolmioita ja neljän huoneen asuntoja on aika paljon, mutta myös kaksioita ja yksiöitä, Tero Karislahti kertoo.

YIT:llä on kiinteistökaupan esisopimus yhteensä kahdeksasta kerrostalotontista Vanha-Klaukan alueella.

– Nurmijärven Lyhteen jälkeen rakentaminen jatkuu markkinan mukaisesti. Arvelisin, että meidän kahdeksan tonttia on rakennettu viiden vuoden kuluessa, Tero Karislahti kertoo.

– Klaukkala on kehittyvä taajama hyvien liikenneyhteyksien päässä. Meidän kohderyhmänämme ovat sekä paikalliset että muualta muuttavat. Vanha-Klaukan etu on se, että palvelut ovat tosi lähellä mutta alue on rauhallisempi kuin esimerkiksi Viirinlaakso, hän jatkaa.

Myös Nurmijärven Lyhteen tontin viereiselle tontille tulevalle kerrostalolle on myönnetty rakennuslupa. Tämänkin kohteen toteuttaja on YIT.

Muita rakennuslupia Vanha-Klaukan alueelle ei ole Nurmijärven kunnan rakennustarkastaja Mikael Kangasniemen mukaan vielä haettu.

Kiinteistömaailmasta saadun tiedon mukaan alueen ensimmäiset omakotitontit on kuitenkin myyty. Yrityksellä on ollut alueelta ensivaiheessa myynnissä kuusi tonttia, joista kolmesta on tehty kaupat.

Vanha-Klaukan alue sijaitsee Lepsämäntien eteläpuolella, jäähallista Lepsämän suuntaan. Alueen rakentaminen alkaa jäähallin vierestä, Arkadian yhteislyseota vastapäätä. Tälle alueelle tulee useita kerrostaloja.

Omakotitalot sijoittuvat kerrostalojen jälkeen Lepsämän suuntaan mentäessä ja rivitalot Lepsämäntien varteen.

Kaikkiaan alueelle on suunniteltu kerrostalo-, pienkerrostalo-, rivitalo- ja omakotitaloja noin 2 000 asukkaalle.

Alueen asemakaavassa on varaus päiväkodille, ja sen etelä- ja lounaisosaan on merkitty laaja Isosuon reunaan asti ulottuva virkistysalue.

Kommentoi

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Tilaa uutiskirje

Kun tilaat uutiskirjeen, saat päivittäin sähköpostiisi tärkeimmät paikalliset uutiset. Uutiskirje lähetetään sähköpostiisi joka päivä kello 14.

Lomaketta suojaa reCAPTCHA, johon pätevät Googlen Tietosuoja ja Käyttöehdot.

Palvelut