Kesätyöpaikat vähenevät – kunta palkkaamassa vain 25 nuorta

Kuvituskuva. Sari Tauru
Taina Joutsen

Taina Joutsen

Nurmijärven kunta on palkkaamassa tulevana kesänä kesätöihin 25 nuorta. Hyvinvointilautakunta päättää asiasta kokouksessaan 26. tammikuuta.

Palkattavien nuorten määrä on tänä vuonna huomattavasti pienempi kuin aiempina vuosina. Nuorten kesätyöllistämiseen on vuodelle 2021 varattu yhteensä 50 000 euron määräraha, joka on 51 500 euroa pienempi kuin vuonna 2020.

Nuoria on aikaisempina vuosina palkattu kesätöihin esimerkiksi päiväkoteihin, kirjastoihin, liikunta-alueiden kunnossapitoon, ruokapalveluihin, siivoukseen ja kesäsomettajiksi.

Kesäseteleillä nuoret ovat saaneet kesätyöpaikan niin Nurmijärveltä kuin muualtakin Suomesta. Työnantajina ovat olleet yhteisöt ja yritykset.

Kunnan kesätöihin palkataan vuosina 2003-2006 syntyneitä nuoria. Yhden nuoren työrupeama kestää kaksi viikkoa ja palkka tältä ajalta on 380 euroa. Viikkotyöaika on 30 tuntia.

Kesätyöpaikkoja haetaan sähköisellä haulla. Hakuaika on 8.3.–21.3. Nuoret valitaan kesätyöpaikkoihin arpomalla.

Kesätyöseteleitä jaetaan 120 ensimmäiselle hakuehdot täyttävälle hakijalle. Seteli on tulostettavissa kunnan kotisivuilta 8. maaliskuuta alkaen. Seteli palautetaan sähköisesti 22. maaliskuuta klo 17 alkaen. Seteliä hakevan tulee olla vuosina 2003-2006 syntynyt nurmijärveläinen. Setelin arvo on 330 euroa, joka maksetaan työnantajalle.

Kommentoi

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Tilaa uutiskirje

Kun tilaat uutiskirjeen, saat päivittäin sähköpostiisi tärkeimmät paikalliset uutiset. Uutiskirje lähetetään sähköpostiisi joka päivä kello 14.

Lomaketta suojaa reCAPTCHA, johon pätevät Googlen Tietosuoja ja Käyttöehdot.

Palvelut