Nurmijärven kunta Louhintahiekka Oy:n hankkeesta: "Kiviainesaluetta ei tule toteuttaa"

Kuvituskuva. Ari Peltonen
Taina Joutsen

Taina Joutsen

Louhintahiekka Oy:n kiviainesaluetta Raalaan ei tule toteuttaa. Näin sanotaan Nurmijärven kunnan lausunnossa, jonka kunnanhallitus on antanut Uudenmaan Ely-keskukselle hankkeen ympäristövaikutusten arviointiselostuksesta.

Kunta perustelee kantaansa useilla arviointiselostuksessa esitetyillä arvioinneilla sekä niiden epävarmuuksilla ja puutteilla.

Louhintahiekka Oy suunnittelee Raalaan Hämeentien ja Hynnänkorventien väliselle alueelle 44 ha suuruista kiviaineksen ottoaluetta, jota käytettäisiin myös pilaantumattomien maa-ainesten loppusijoitukseen.

Nurmijärven kunta on huolissaan mm. hankkeen liikennevaikutuksista, siitä kuinka arviointiselostuksen meluntarkastelu on tehty ja kuinka hanke vaikuttaa erittäin uhanalaisen meritaimenen elinolosuhteisiin. Myös tärkeän ekologisen kulkuyhteyden todetaan heikkenevän merkittävästi tai tuhoutuvan.

Lausunnossa todetaan myös, että kuntalaisten aitoon ja oikeaan huoleen hankkeen vaikutuksista on suhtauduttu paikoin kevyesti. Esimerkiksi lausunnossa nostetaan Hynnänkorventien turvallisuuden vaarantuminen.

Vaikka hankealue ei sijoitu Tuusulan kunnan alueelle, myös Tuusula on antanut YVA-selostuksesta lausunnon. Se pitää selostusta puutteellisena ja vaatii siihen täydennyksiä erityisesti liikennevaikutusten osalta. Tuusulan lausunnossa todetaan muun muassa, ettei arvioinnissa ole edes mainintaa Keski-Uudenmaan logistiikan poikittaisyhteydestä.

Kommentoi

Mainos: Nurmijärven Sosialidemokraattinen Kunnallisjärjestö

Toimiva arki turvaa hyvää elämää – hyvinvointi kuuluu kaikille

Uutiskirje

Kun tilaat uutiskirjeen, saat päivittäin sähköpostiisi tärkeimmät paikalliset uutiset. Uutiskirje lähetetään sähköpostiisi joka päivä kello 14.

Lomaketta suojaa reCAPTCHA, johon pätevät Googlen Tietosuoja ja Käyttöehdot.

Palvelut