Nurmijärvi jatkaa osana Keusotea – tuhannen asukkaan toivomaa irtaantumista ei pidetty käytännössä mahdollisena

Irti Keusotesta -työryhmän alulle panema aloite Nurmijärven eroamiseksi Keusotesta jätettiin 11.11. Valtuusto päätti kuitenkin jatkaa Keusotessa. Riikka Laine

Riikka Laine

Nurmijärvi ei lähde hakemaan eroa Keski-Uudenmaan sote -kuntayhtymästä. Kunnanvaltuusto päätti asiasta keskiviikkona.

Kunta selvitti mahdollista eroa, koska tuhatkunta nurmijärveläistä jätti marraskuussa kuntalaisaloitteen, jossa kehotettiin kunta irtisanomaan sopimus Keski-Uudenmaan kuntayhtymän kanssa ja ottamaan kunnan alueella toteutettavat sosiaali- ja terveyspalvelut kunnan itsensä järjestämis- ja toteutusvastuulle.

Lisäksi Maiju Tapiolinna (ps.) ja neljä muuta valtuutettua jättivät toukokuussa valtuustoaloitteen, jossa esitetään, että kunnan tulee selvittää, onko kuuluminen Keusoteen kustannustehokkain vaihtoehto järjestää sosiaali- ja terveyspalvelut Nurmijärvellä.

Valtuuston päätöksessä katsotaan, että kunnan ei ole perusteltua irtaantua Keski-Uudenmaan sote -kuntayhtymän toiminnasta.

Pääasiallinen syy Keusotessa säilymiseen oli se, että käytännössä Nurmijärven kunnan ei ole mahdollista ottaa sosiaali- ja terveyspalveluja enää omalle järjestämisvastuulle, mikäli valtakunnallinen soteuudistus etenee hallituksen esityksen mukaisesti.

Valtuusto kuitenkin totesi, että palvelutuotannon osalta keskeistä on, että palvelurakenteen ja -toimintatapojen uudistamisesta huolimatta Nurmijärven kunnan asukkaat saavat myös jatkossa laadukkaat sosiaali- ja terveyspalvelut.

Valtuusto myös linjasi, että jatkossa kunnan ja Keusoten välistä ennakoivaa vuoropuhelua tulee parantaa yhteistyön tiivistämiseksi. Kunta edellyttää myös, että sosiaali- ja terveyspalveluita koskevissa muutostilanteessa kuntalaisille ja asiakkaille varataan riittävät osallistumis- ja vaikuttamismahdollisuudet ennen päätöksentekoa.

Kommentoi

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Tilaa uutiskirje

Kun tilaat uutiskirjeen, saat päivittäin sähköpostiisi tärkeimmät paikalliset uutiset. Uutiskirje lähetetään sähköpostiisi joka päivä kello 14.

Lomaketta suojaa reCAPTCHA, johon pätevät Googlen Tietosuoja ja Käyttöehdot.

Palvelut