Yritystilaus tunnistettu

Voit käyttää palvelun kaikkia sisältöjä vapaasti. Jos haluat kommentoida, kirjaudu sisään henkilökohtaisella Mediatunnuksella.

Nurmijärvi sai luvan veden ottamiseen Sääksistä – mahdollistaa lumetuksen

Aluehallintovirasto (avi) on myöntänyt Nurmijärven kunnalle luvan veden ottamiseen Sääksjärvestä.

Kunta haki lupaa vedenotolle lumetusta varten sekä lumetusjärjestelmän rakentamiseen ja käyttöön. Käytännössä lupa liittyy Sääksin tykkilumiladun tekemiseen.

Avin helmikuun alussa myöntämä lupa on voimassa toistaiseksi.

Avin päätöksestä selviää, että lumetusjärjestelmään liittyvät muun muassa toimilaitekaivot, vesijohto ja lumetusjärjestelmä varsinaisella lumetusalueella. Nämä sijoittuvat kunnan omistamalle maalle.

Laitteet asennetaan paikoilleen lumetuksen alkaessa ja otetaan pois lumetuksen päätyttyä. Ainoastaan toimilaitekaivot ja niiden välinen maanalainen vesijohto ovat kiinteitä rakenteita.

Vedenotto Sääksistä tapahtuu uppopumpulla, joka on järvessä vain lumetuksen ajan.

Kunnan tarkoituksena on ottaa Sääksistä vettä noin 2000 kuutiota talvessa.

Vaikka avi nyt myönsikin kunnalle luvan vedenottoon, ei vielä ole varmuutta siitä, milloin kunta tykkilumiladun Sääksiin toteuttaa.

Tällä määrärahoja hankkeelle on osoitettu aikaisintaan vuodelle 2022.