Uusi päiväkoti etenee Klaukkalassa – samalle tontille suunnitteilla myöhemmin toinenkin päiväkoti

Uudesta päiväkodista tulee hirsirakenteinen. Havainnekuva.
Riikka Jokinen

Riikka Jokinen

Nurmijärven kunnanhallitus päätti maanantain kokouksessaan vuokrata Klaukkalan uudella asuinalueella Vanha-Klaukassa sijaitsevan päiväkotitontin Hoivatila Oy:lle perustettavan yhtiön lukuun.

Nurmijärven Uutiset kertoi jo aiemmin, että kyseiselle paikalle rakennetaan uusi yksityinen, seitsemänosastoinen hirsipäiväkoti.

Päiväkotiin tulee paikka reilulle sadalle lapselle, riippuen hoidettavien iästä. Esiopetusta päiväkotiin ei sen sijaan tule.

Päiväkotitoiminnan operaattorina tulee toimimaan Pilke päiväkodit Oy ja siellä tulee olemaan tiedepainotus.

Hoivatilat aikoo on suunnitellut toteuttavansa päiväkotihankkeen kahtena eri hankkeena.

Kunnahallituksen esityslistassa arvioitiin, että vuodenvaihteessa valmistuvan päiväkodin lisäksi tontille toteutetaan toinen päiväkoti tämän hetken arvion mukaan kolmen vuoden kuluessa. KH lisäsi vaatimukseksi, että toinenkin päiväkoti toteutetaan kohtuullisessa määräajassa tai kunnalle jää oikeus rakentamattoman tontinosan hyödyntämiseen.

Luovutettavan tontin vuosivuokra on 34 188 euroa. Kunnanhallituksen päätöksen mukaisesti tontti on mahdollista ostaa sen jälkeen, kun ensimmäinen päiväkoti on rakennettu. Tontin kauppahinnaksi muodostuu 569 800 euroa.

Koko tontin pinta-ala on 9 496 neliötä ja rakennusoikeutta tontilla on 2849 kerrosneliötä.

Kommentoi

Uutiskirje

Kun tilaat uutiskirjeen, saat päivittäin sähköpostiisi tärkeimmät paikalliset uutiset. Uutiskirje lähetetään sähköpostiisi joka päivä kello 14.

Lomaketta suojaa reCAPTCHA, johon pätevät Googlen Tietosuoja ja Käyttöehdot.

Palvelut