SB-Pro taipui turkulaisille cup-finaalissa – peli päättyi 5–4

Nurmijärveläisen SB-Pron kaikkien aikojen neljäs naisten Suomen cupin mestaruus jäi odottamaan tulevia vuosia, kun turkulainen FBC Loisto oli viime lauantaina Riihimäellä pelatussa finaalissa parempi lukemin 5–4.

Mirja Hietamäki (33) ja Anu Raatevaara (20) iskivät yhden osuman kumpainenkin, mutta jäivät muuten katselemaan Loiston pelaajien (kuvassa Maija Väätäjä) kantapäitä. Salibandyliitto/Juhani Järvenpää

Matti Hannula

Seitsemättä kertaa Suomen cupin finaalissa pelannut SB-Pro oli hallitseva cup-mestari, mutta nuori ja taitava turkulaisryhmä FBC Loisto ei kumarrellut kuvia puolueettomalla areenalla käydyssä kamppailussa. Finaalidebytantti kuittasi 7 000 euroa, SB-Pro 3 500.

Kahden erän jälkeen lukemat olivat vielä tasan 3–3. Viimeisellä 20-minuuttisella Loisto nykäisi kahden maalin johdon, jota SB-Pro sai kavennettua vain Ina Lemisen laukauksella nurmijärveläisten pelatessa lopussa kuudella kenttäpelaajalla. Henrika Maikolan viimeistelemä voittomaali (5–3) oli syntynyt päätöserän puolivälin jälkeen, kun SB-Pron Jaana Lirkki oli viitisentoista sekuntia aiemmin tuhlannut tasoitusmahdollisuuden läpiajossaan.

Loisto oli kahden maalin johdossa (3–1) myös toisen erän puolivälissä, mutta Karoliina Kujala ja Mirja Hietamäki saivat osumillaan nostettua SB-Pron vielä tasoihin.

– Hyvän alun jälkeen päästimme vastustajan peliin mukaan, harmitteli Pro-puolustaja Anu Raatevaara, joka vei nurmijärveläiset kaukolaukauksella johtoon jo pelin neljännellä minuutilla. Mustapaitojen seuraavaa maalia saatiin odotella reilusti yli puoli tuntia.

– Tilanteita oli molemmissa päissä, mutta Loisto sai luotua paremmat paikat ja voitti ansaitusti, Raatevaara tunnusti.

SB-Pro voitti syksyllä Super Cupin, ja liigamestaruus on vielä haarukassa. Mutta haaveet kolmesta pystistä samalle kaudelle haihtuivat Riihimäellä taivaan tuuliin.

– Isoja pelejä on vielä edessä. Tätä ei kannata jäädä murehtimaan, Raatevaara korosti.

Päävalmentaja Aki Vilanderin oli vaikea käsittää, miksi joukkueen esitys jäi tärkeässä paikassa niin aneemiseksi.

– Olen erittäin pettynyt. Täydet 60 minuuttia olisi pitänyt pelata sillä rohkeudella, millä pelasimme toisen erän puolivälin jälkeen. Ei tällaisessa kovassa pelissä voi antaa vastustajan pelata noin paljon omien vahvuuksiensa kautta.

Toista kauttaan Nurmijärvellä valmentavalle Vilanderille peli oli ensimmäinen hävitty finaali SB-Pron päävalmentajana.

– Jokaisen meistä on tehtävä oma hommansa paremmin, jotta pääsemme keväällä nostelemaan kannua, hän sanoi.

F-liigan pelit jatkuvat SB-Pron osalta tulevana sunnuntaina vierailulla Ouluun. Viikko myöhemmin, 7. maaliskuuta, SSRA tulee Arkadia-halliin sijoitussarjan päätösotteluun.

Kommentoi

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Tilaa uutiskirje

Kun tilaat uutiskirjeen, saat päivittäin sähköpostiisi tärkeimmät paikalliset uutiset. Uutiskirje lähetetään sähköpostiisi joka päivä kello 14.

Lomaketta suojaa reCAPTCHA, johon pätevät Googlen Tietosuoja ja Käyttöehdot.

Palvelut