Koronan ilmaantuvuus ennätyskorkea Keski-Uudellamaalla – muuntoviruksia todettu jo useampia

Kuvituskuva. Arkisto/Tanja Kuisma

Riikka Laine, Jutta Halminen

Koronaviruksen ilmaantuvuus on noussut viimeisten kahden viikon aikana Keski-Uudenmaan sote -kuntayhtymän alueella korkeammaksi kuin kertaakaan epidemian aikana.

Keusoten alueen ilmaantuvuusluku ajalta 8.–21.2. oli 148,5 / 100 000 / 14 vrk.

Yhteensä tartuntoja on todettu kahdella edellisellä viikolla 290.

Järvenpäässä tartuntoja on todettu viimeisen kahden viikon aikana 123, Tuusulassa 74, Nurmijärvellä 48, Hyvinkäällä 20, Mäntsälässä 19 ja Pornaisissa 6.

Nurmijärvellä todettiin viime viikolla 27 uutta koronavirustartuntaa, eli Nurmijärven tartuntamäärät ylsivät jälleen paikallisiin ennätyslukemiin. Edellinen ennätysviikko Nurmijärvellä oli helmikuun ensimmäinen viikko, jolloin todettiin niin ikään 27 tartuntaa.

Keusote kertoi maanantaisessa tiedotteessaan, että viime viikon suurimmat tartuntalähteet olivat: jatkotartunta perhepiirissä, juhlat päiväkodissa (67 altistunutta), jatkotartunnat päiväkodissa, rakennustyömaa, muut työpaikat, juhlat ja illanistujaiset. Tartunnoista 11 tapausta ei voitu jäljittää.

Rokotteiden saatavuus hidastaa edelleen rokottamista.

Keusoten mukaan muuntovirus on uusi merkittävä uhka myös Keusoten alueen asukkaille. Uusi muuntunut virus voi tarttua ja levitä aiempaa nopeammin. Asia on havaittu tartuntaketjujen selvityksessä.

Keusoten alueella jo yli kymmenessä tartunnassa on todennettu muuntovirus. Lisäksi reilussa sadassa seulontanäytteessä epäillään muuntovirusta.

Keusoten viime viikon lopun tiedotteessa todettiin, että kokonaisuudessaan tarkasteltuna koronatartuntojen määrät ovat huolestuttavan korkealla ja ilmaantuvuusluku täyttää leviämisvaiheen kriteerit. Siksi Keusote muistuttaa, että perjantaina päivitetyistä rajoituksista ja suosituksista (sivu 3) on tärkeää pitää kiinni jatkossakin.

Koronarokotuksista ei ole vielä liiemmin apua tilanteeseen, sillä Keusoten mukaan koronarokotteiden saatavuus hidastaa edelleen rokottamista.

Maanantaina THL:n rokoterekisteri kertoi, että Nurmijärvellä ensimmäisen vaiheen koronarokotteen on saanut 1270 asukasta ja toisen vaiheen rokotteen 447 kuntalaista.

Hyvinkäällä ensimmäisen vaiheen rokotteen on saanut 2126, Järvenpäässä 1384, Tuusulassa 1347, Mäntsälässä 738 ja Pornaisissa 221 asukasta. Kaikkiaan HUS-alueella ensimmäisen vaiheen koronarokotteen saaneita oli maanantaina 77 101.

Fakta

Koronarokotuksissa käynnistyi ma 22.2. 65–69-vuotiaiden 1. riskiryhmään kuuluvien rokotusajanvaraus.

Ajanvarauksen voi tehdä sähköisesti osoitteessa koronarokotusaika.fi tai p. 019 226 0665, ma-pe 8-16. Numeroon voi jättää takaisinsoittopyynnön. Soittopyyntöön vastataan ja rokotusaikoja annetaan sitä mukaa, kun rokotteita on saatavilla.

Kommentoi

Uutiskirje

Kun tilaat uutiskirjeen, saat päivittäin sähköpostiisi tärkeimmät paikalliset uutiset. Uutiskirje lähetetään sähköpostiisi joka päivä kello 14.

Lomaketta suojaa reCAPTCHA, johon pätevät Googlen Tietosuoja ja Käyttöehdot.

Palvelut