Pysäköinti nostattaa tunteita Krannilassa – "Ongelma on kunnallisen pysäköinninvalvonnan puuttuminen"

Tällä kertaa väärin pysäköityjä autoja on vain yksi. Pahimmillaan Riihipellontien varret ovat täynnä autoja, vaikka aluepysäköintikielto koskee koko Venhäpellontietä sivukatuineen. Taina Joutsen
Taina Joutsen

Taina Joutsen

Ambulanssilla on vaikeuksia päästä taloyhtiön pihaan. Roska-auto ei pääse tyhjentämään roskia, vaan joutuu lähtemään tyhjin toimin pois. Asukas ei pääse pakettiautollaan omalle parkkipaikalleen.

Näin kertovat Kirkonkylällä Krannilassa sijaitsevan Riihipellontie 1–3 talojen tilanteeseen kyllästyneet asukkaat. Kyse on Nurmijärven Kotien vuonna 2018 valmistuneesta vuokra-asuntokohteesta, joka sijaitsee Vehnäpellontien loppupäästä erkanevan lyhyen ja kapean Riihipellontien päässä.

Nurmijärven Uutisiin yhteyttä ottaneiden asukkaiden mukaan ongelmana on, että Riihipellontien varteen pysäköidään molemmin puolin autoja. Krannilassa asiaa ryhdyttiin ratkomaan sillä, että alueelle asetettiin ennen joulua aluepysäköintikieltomerkit. Aluepysäköintikielto koskee koko Vehnäpellontien aluetta, siis myös Vehnäpellontiestä erkanevia Riihipellontietä, Kaurapellontietä ja Ruispellontietä.

Asukkaiden pysäköintipaikkojen lisäksi pysäköinti on sallittua vain Vehnäpellontien varressa, jossa on 12 tunnin pysäköintipaikkoja. Lisäksi Krannilan liikuntapuiston alueella on liityntäpysäköintialue, jonne voi myös kunnasta saadun tiedon mukaan pysäköidä autonsa.

Aluepysäköintikielto ei ole kuitenkaan auttanut Riihipellontien ongelmaan. Autot jätetään edelleen Riihipellontien varteen ja liittymäkohtiin. Tukkoista on etenkin viikonloppuina, sillä ainakin Riihipellontie 1–3 on vailla vieraspysäköintipaikkoja.

Pysäköintiasioita ajavilla asukkailla on parikin selitystä sille, ettei pysäköintikieltoa noudateta: Ei viitsitä kävellä Vehnäpellontieltä tai liityntäpysäköintialueelta, ei tunnisteta pysäköinnin kieltävää merkkiä tai tiedetä sen vaikutusaluetta. He ovat myös sitä mieltä, että aluepysäköintimerkit on aseteltu harhaanjohtavasti.

Vehnäpellontien alkupäässä lähellä Perttulantien risteystä on liikennemerkit pysäköintikieltoalue ja pysäköintikieltoalue päättyy. Näiden merkkien pitäisi sinällään riittää, koska ne koskevat tieliikennelain mukaan koko aluetta.

Vehnäpellontien, Riihipellontien, Ruispellontien ja Kaurapellontien kääntöpaikoille on lisäksi sijoitettu pysäköintikieltoaluemerkit. Liikenneinsinööri Pia Korteniemen mukaan näin toimittiin, koska haluttiin erityisesti tehostaa pysäköintikieltoa kääntöpaikoilla.

Riihipellontiellä tällainen lisämerkki on tien loppupäässä juuri ennen kääntöpaikkaa. Asukkaiden mielestä sen pitäisi sijaita Vehnäpellontien ja Riihipellontien risteyksen tuntumassa. Nyt autonsa väärin parkkeeraavat väittävät, ettei kielto koske Riihipellontietä, koska merkki on vasta tien loppupäässä, josta kääntöpaikka alkaa.

Väite on tuttu niille asukkaille, jotka ovat ryhtyneet omatoimisesti jakamaan lappuja väärin pysäköityjen autojen tuulilaseihin sekä valistamaan pysäköijiä aluepysäköintikiellon tarkoituksesta.

Ohjat on otettu omiin käsiin, koska näiden asukkaiden mukaan kunta ja Nurmijärven Kodit eivät ole reagoineet Riihipellontien pysäköintiongelmiin. Liikkeellä on vain pieni osa asukkaista, ja omatoiminen pysäköinninvalvonta on aiheuttanut närää sekä asukkaiden että parkkiin autonsa jättävien keskuudessa.

Korteniemen mukaan kunnassa ollaan tietoisia Riihipellontien pysäköintiongelmista. Hän ei lupaa uusia paikkoja liikennemerkeille. Hänen mukaansa ongelma ei välttämättä johdu siitä, etteivät väärin autonsa parkkeeraavat tunnistaisi aluepysäköintikieltoa.

– Ongelma on kunnallisen pysäköinninvalvonnan puuttuminen. Jos meillä olisi kunnallinen pysäköinninvalvonta, niin uskon että väärinpysäköinti loppuisi, Korteniemi sanoo.

Hänen mukaansa vaikuttaa siltä, että kunnallinen pysäköinninvalvonta on ainoa keino saada asukkaat noudattamaan pysäköintikieltoja. Osaltaan väärinpysäköintiin Krannilan alueella voi tosin vaikuttaa myös se, että Riihipellontietä ja Ruispellontietä ei ole vielä viimeistelty reunatukien, kiveysten ja päällysteiden osalta, koska katujen varsilla on vielä rakentamattomia tontteja. Alustava ajatus on, että Riihipellontie viimeistellään tulevan kesän ja syksyn aikana.

– Harmihan se on: Pysäköintiongelmat rajoittuvat muutamalle alueelle kunnassa ja kunnallisen pysäköinninvalvonnan käynnistäminen vaatii kunnassa pitkän prosessin ja oman organisaationsa. Kunnassa selvitetään parhaillaan, lähdetäänkö kunnallisen pysäköinninvalvonnan järjestämistä edistämään.

Asukkaiden harjoittamaan pysäköinninvalvontaan Korteniemi toteaa, että pysäköintiä yleisillä alueilla valvoo Nurmijärvellä tällä hetkellä poliisi resurssiensa puitteissa. Kunnasta on oltu yhteydessä poliisiin näihin pysäköintiongelmiin liittyen. Tonteilla pysäköintiä voi valvoa yksityinen pysäköinninvalvontafirma, jos taloyhtiö on ottanut sellaisen käyttöönsä.

– Muu pysäköinninvalvonta ei ole lainmukaista, Korteniemi sanoo.

Korteniemi tietää, että Riihipellontie ei ole yksin pysäköintiongelmiensa kanssa. Klaukkalassa on havaittu samantyylistä ongelmaa.

– Esimerkiksi Tilankujalla Klaukkalassa on alueellinen pysäköintikielto, mutta sitä ei noudateta. Lisäksi Tilankujan loppuosa on lisäksi pihakatua, jolla saa myöskin pysäköidä vain merkityillä paikoilla. Tilankujan kääntöpaikalla on vielä erikseen asennettu alueellinen pysäköintikielto. Silti Tilankujalla pysäköidään myös kadun varressa ja kääntöpaikalla, Korteniemi sanoo.

Uusin aluepysäköintikielto on Isoniitun koulun lähellä Puhdistamontiellä Klaukkalassa. Kieltoon päädyttiin Korteniemen mukaan siksi, että Isoniitun pelloilla hiihtävien tien varteen jättämät autot ovat estäneet hakerekkojen pääsyn Nurmijärven Sähkön kaukolämpölaitokselle.

Aluepysäköintikieltomerkki on Puhdistamontiellä toiminut selvästi ainakin vähän paremmin, sillä valtaosa ulkoilijoista on siirtynyt parkkeeraamaan Isoniitun koulun parkkipaikalle tai muualle ja autojen määrä Puhdistamontiellä on vähentynyt.

Nurmijärven Kotien toimitusjohtaja Marjut Joensuu kertoo Krannilan tilanteesta, että vuokranantaja on tiedottanut ja ohjeistanut Riihipellontien asukkaita pysäköinnistä esimerkiksi muistuttamalla tiedotteessaan, että kiinteistöllä saa pysäköidä vain merkityillä autopaikoilla ja kulkuväylät sekä pelastustiet tulee pitää vapaana. Pysäköintialueen liittymien kohdalla pysäköinti on ehdottomasti kielletty.

– Jos Nurmijärven Kotien kiinteistön alueella on väärin pysäköityjä autoja tai asukkaille on kysymyksiä pysäköinnistä toivomme, että asukkaat ilmoittavat niistä suoraan meidän asiakaspalveluun. Sen perusteella voimme selvittää asian ja ryhtyä toimenpiteisiin, Joensuu opastaa.

Kommentoi

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Tilaa uutiskirje

Kun tilaat uutiskirjeen, saat päivittäin sähköpostiisi tärkeimmät paikalliset uutiset. Uutiskirje lähetetään sähköpostiisi joka päivä kello 14.

Lomaketta suojaa reCAPTCHA, johon pätevät Googlen Tietosuoja ja Käyttöehdot.

Palvelut