Yritystilaus tunnistettu

Voit käyttää palvelun kaikkia sisältöjä vapaasti. Jos haluat kommentoida, kirjaudu sisään henkilökohtaisella Mediatunnuksella.

Koulukuvafirma lisäsi lasten mustavalkoisia pikkukuvia laskuun – tietosuojavaltuutettu puuttui peliin

Apulaistietosuojavaltuutettu on määrännyt koulukuvayrityksen muuttamaan käytäntöään, jossa se on lisännyt laskuille mustavalkoiset pienoiskuvat lasten koulukuvista. Kuvafirman mukaan sen henkilökunta pystyy pienoiskuvien perusteella varmistamaan, että lähetettävät kuvat ja lasku täsmäävät.

Apulaistietosuojavaltuutettu katsoo, että lisäämällä lasten kuvat laskuihin rekisterinpitäjä on käsitellyt henkilötietoja tarpeettoman laajasti, kerrotaan tiedotteessa.

Asiasta kantelun tehneen henkilön lasten kuvat näkyivät pienoiskoossa koulukuvauksia tekevän yrityksen laskulla. Hän oli saanut alkuperäisen laskun nähtäväkseen perintätoimistolta. Kantelija huomautti erityisesti siitä, että laskulla olevat lasten kuvat olivat myös perintätoimiston nähtävissä.

Koulukuvayrityksen mukaan laskut ovat toimineet samalla pakkausluetteloina, ja käytännön on tarkoitus varmistaa, ettei valokuvia lähetetä virheellisiin osoitteisiin.

Selvityksen mukaan kuvia ei lisätä perintälaskulle, mutta asiakas saattaa haluta nähdä alkuperäisen laskun asioidessaan perintätoimiston kanssa. Tällöin rekisterinpitäjä toimittaa alkuperäisen laskun pdf-kopion perintätoimistolle.

Apulaistietosuojavaltuutetun mielestä rekisterinpitäjä eli koulukuvayritys ei ole henkilötietojen käsittelyssään laskujen yhteydessä noudattanut yleisessä tietosuoja-asetuksessa määriteltyä tietojen minimoinnin periaatetta. Lasten henkilötietoja on pyrittävä suojaamaan erityisen huolellisesti.

Rekisterinpitäjän on jatkossa varmistettava, että laskuista ei ilmene tarpeettomia henkilötietoja.

Päätöksestä voi valittaa hallinto-oikeuteen, joten se ei ole lainvoimainen.