Yritystilaus tunnistettu

Voit käyttää palvelun kaikkia sisältöjä vapaasti. Jos haluat kommentoida, kirjaudu sisään henkilökohtaisella Mediatunnuksella.

"Kaikki ennusmerkit viittaavat siihen", että yksityiset liikuntatilat suljetaan pääkaupunkiseudulla – Hus, THL ja kaupungit pitävät välttämättömänä, avi otti aikalisän

Päätös lievemmästä sääntöjen tiukentamisesta tulee tänään keskiviikkona, voimaan jo torstaina.

Päätös yksityisten liikuntatilojen sulkemisesta pääkaupunkiseudulla on "hyvinkin paljon mahdollinen", arvioi Etelä-Suomen aluehallintoviraston (avi) alkoholihallinnon yksikön päällikkö ja vs. vastuualueen johtaja Riku-Matti Lehikoinen.ovirasto

– Kaikki ennusmerkit viittaavat siihen, mutta en osaa vielä sanoa, annetaanko päätös perjantaina vai maanantaina vai myöhemmin.

Tartuntatautilain uusi 58g-pykälä mahdollistaa yksityisten tilojen sulkemisen. Pykälä koskee muun muassa liikuntatiloja ja kauppakeskusten yleisiä tiloja, mutta ei ravintoloita.

Pääkaupunkiseudun kaupungit, sairaanhoitopiiri Hus sekä Terveyden ja hyvinvoinnin laitos (THL) ovat Lehikoisen mukaan ilmaisseet pitävänsä yksityisten tilojen sulkemista välttämättömänä. Päätöksestä vastaava aluehallintovirasto kuitenkin halusi ottaa vielä aikalisän.

– Se, mitä vielä selvitämme, onko aika juuri nyt vai vasta kohta. Siihen otamme vielä harkinta-aikaa, koska se, että tiloja aletaan sulkea, on kova päätös, Lehikoinen kertoo.

Avi voi tehdä päätöksen vain, jos se on aivan välttämätöntä. Välttämättömyyden arviointiin avi kaipaa vielä lisätietoa esimerkiksi terveydenhuollon kuormituksesta. Tätä varten avi on Riku-Matti Lehikoisen mukaan pyytänyt vielä "muutaman kohdennetun tiedon" Husilta.

– Kriteerit ovat ainakin lähellä täyttymistä, hän arvioi Lehikoinen.

Lain kriteerit perustuvat asiantuntija-arvioihin siitä, milloin tartuntojen määrä on johtamassa terveydenhuollon järjestelmän ylikuormitukseen.

Koronanyrkki keskustelee asiasta vielä huomenna torstaina. Lehikoisen mukaan muiden osallistujien näkemykset vaikuttavat siihen, minkä päätöksen avi tekee.

– Pyrimme tekemään välttämättömyyskriteeriiin liittyvää vaikuttavuusarviota ja sen takia olemme halunneet keskustella asioista laajemminkin muidenkin kuin Husin ja THL:n kanssa. Nyt näyttäisi siltä, että 58g tulisi sovellettavaksi tässä tilanteessa.

Jos avi päättää sulkea yksityisiä tiloja, se ei Riku-Matti Lehikoisen mukaan tule voimaan aivan välittömästi.

– Mutta jos teemme sen päätöksen, arvioimme, että se on kriittinen ja se täytyy tehdä heti. Muutaman päivän varoitusaika voi olla liikaa luvattu.

Mahdollinen tilojen sulkeminen ei koske koko Etelä-Suomen avin aluetta, joka kattaa viisi maakuntaa.

– Epidemiatilannehan on suhteellisen hyvä esimerkiksi Hangon suunnassa. On yksi arvioitavista seikoista, mille alueelle se tulisi. Se ei tule voimaan missään tapauksessa koko Etelä-Suomen alueelle eikä varmaankaan koko Uudenmaankaan alueelle, Lehikoinen arvioi.

Jo tänään keskiviikkona avi teki päätöksen tartuntatautilain pykälän 58d:n käyttöön ottamisesta koko Hus-alueella. Määräys tulee voimaan jo huomenna torstaina ja se on voimassa 14. maaliskuuta saakka.

Pykälä 58d määrää yksityisetkin toiminnanharjoittajat järjestämään tilansa niin, että asiakkaiden väliset lähikontaktit pystytään tosiasiallisesti välttämään. Jos toimintaa ei ole mahdollista järjestää lain edellyttämällä tavalla, tiloja ei avin päätöksen mukaan voi käyttää.

Määräys koskee yrityksiä, joissa on sisällä enemmän kuin 10 asiakaspaikkaa tai ulkona yli 50. Esimerkiksi parturi-kampaamot jäävät siis sen ulkopuolelle. Tämäkään pykälä ei koske ravintoloita.

Lähikontakti tarkoittaa avin päätöksen mukaan "fyysistä kontaktia tai oleskelua kasvotusten tai samassa tilassa alle kahden metrin etäisyydellä yli 15 minuutin ajan".

Toimijoiden pitää tehdä kirjallinen suunnitelma siitä, miten lähikontaktit vältetään. Keinot toimijat voivat määritellä itse.

Avi perustelee ratkaisua sillä, että Hus-alueella koronavirustartuntojen ilmaantuvuus on selvästi korkeampi kuin minkään muun sairaanhoitopiirin alueella. Tartuntojen määrä on noussut nopeasti ja suuri osa tartunnanlähteistä jää jäljittämättä. Lisäksi virusmuunnosten osuus tartunnoista on kasvanut nopeasti.

Brittimuunnoksesta on tullut Hus-alueella jo valtavirus. Brittivariantti tarttuu 1,5 kertaa herkemmin kuin alkuperäinen.

Muokattu 24.2.2021 kello 12.13: Lisätty tieto, että pykälä 58d koskee yrityksiä, joissa on enemmän kuin 10 asiakaspaikkaa. kello 12.16: Lisätty tieto, että myöskään 58d ei koske ravintoloita. Kello 13.56: Päivitetty tieto, että avi on jo antanut päätöksensä ja kerrott tarkemmin, mitä päätös sisältää.