Nurmijärven koronarokotukset laahaavat edelleen – rokotustahtia pyritään nyt kuromaan kiinni

Nurmijärvellä koronarokotteita annetaan nyt kaikilla kolmella terveysasemalla. Kuva Kirkonkylästä. Riikka Laine

Riikka Laine

Nurmijärven koronarokotustilanne on herättänyt paljon keskustelua paikallisten keskuudessa, koska rokotuksia on annettu asukasmäärään suhteutettuna muita Keski-Uudenmaan sote -kuntayhtymän alueen kuntia vähemmän. Nurmijärvi on pysytellyt rokotusmäärissä viime aikoina jopa koko maan listalla häntäpäässä, vaikka koronan ilmaantuvuus alueella on nousussa.

Viime viikon päätteeksi Nurmijärvellä ensimmäisen vaiheen koronarokotteen oli saanut 1564 kuntalaista, eli 3,58 % asukkaista. Keusoten kunnista Hyvinkäällä rokotettuja oli 5,94 %, Pornaisissa 5,43 %, Mäntsälässä 5,36%, Järvenpäässä 4,72 % ja Tuusulassa 4,36 %. Myös vahvisterokotteen saaneiden määrissä Nurmijärvi oli Keusoten alueen kuntavertailussa viimeinen.

Keusoten johtaja Pirjo Laitinen-Parkkosen mukaan syynä Nurmijärven rokotustahdin hitauteen on ollut se, että asukastietoja Nurmijärveltä saatiin Keusoten käyttöön vähän muita kuntia hitaammin. Tilannetta selittävät omalta osaltaan myös ikärakenne ja alueella asuvien ensimmäisiin rokotusryhmiin kuuluvien määrät.

– Lisäksi rokottamisen alkuvaiheessa oli suositus käynnistää rokotukset rajatussa määrässä pisteitä kuljetusten vuoksi, mikä selittää myös eroja. Nyt onneksi olemme voineet avata kaikkiin kuntin pisteitä, Laitinen-Parkkonen kertoo.

Hänen mukaansa kuntien välistä eroa pyritään nyt kuromaan kiinni rokoteannosten jakelussa ja lisäämällä rokotuksia Nurmijärvellä.

– Tarkoituksena rokottaa tällä ja ensi viikolla Klaukkalan ja Kirkonkylän terveysasemilla n. 500 riskiryhmään 1 kuuluvaa 60–69-vuotiasta. Näihin on vielä vapaana aikoja, joihin toivoisimme rokotettavia.

– Myös kotihoidon rokotukset pyritään saamaan tällä viikolla Nurmijärvelläkin käyntiin, kun ne aiemmin on pystytty aloittamaan vain muissa Keusoten kunnissa. Lisäksi olemme avaamassa puhelin- ja nettiajanvarauksen nyt lähipäivinä myös 1 riskiryhmään kuuluville 18–59–vuotiaille, Laitinen-Parkkonen kertoo.

Toinen iso hämmennyksen aihe on ollut se, miksi Nurmijärvellä on edelleen jonkun verran yli 80-vuotiaita, jotka eivät ole saaneet rokotetta ja Keusote ilmoittti viime viikolla aloittavansa 60-69-vuotiaiden ja vanhempien riskiryhmäläisten rokotukset. Nurmijärven Uutisiinkin on tullut useita yhteydenottoja, joissa on kyselty, onko 70-vuotiaat unohdettu.

Laitinen-Parkkosen mukaan rokotusjärjestystä selittää rokotteiden saatavuus.

Vanhimpien ikäluokkien rokotukseen sopivaa Biontech Pfizer-rokotetta on saatu Keusoten alueelle niukasti ja esimerkiksi tälle viikolle tiedossa on, että rokotetta riittää vain vahvisterokotuksiin.

Suurin osa tällä viikolla Keusotella alueelle saatavista rokotteista on alle 70-vuotiaille sopivaa Astra Zeneca -rokotetta, joten kun 70-vuotiaille soveltuvia rokotuksia ei saada riittävästi, niin rokotuksissa ei voida edetä ikäjärjestyksessä.

60–69-vuotiaat 1 riskiryhmään kuuluvat voivat varata rokotusajan verkosta, www.koronarokotusaika.fi tai puhelimitse p. 019 226 0665 (arkisin klo 8–16). Takaisinsoittopyynnön aikaisemmin jo jättäneet ovat etusijalla rokotusaikoja jaettaessa. 80-vuotiaat ja vanhemmat tullaan puolestaan kutsumaan rokotuksiin. 70-79-vuotiaiden rokotusaikataulusta tiedotetaan myöhemmin.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Tilaa uutiskirje

Kun tilaat uutiskirjeen, saat päivittäin sähköpostiisi tärkeimmät paikalliset uutiset. Uutiskirje lähetetään sähköpostiisi joka päivä kello 14.

Lomaketta suojaa reCAPTCHA, johon pätevät Googlen Tietosuoja ja Käyttöehdot.

Palvelut