Paalupaikka on kahden kauppa – SB-Prolla mahdollisuudet sijoihin yksi, kaksi ja kolme

Mea Kiurun ensimmäinen A-tason liigamaali oli SB-Pron harvoja ilonaiheita viime sunnuntaina Oulussa. Salibandyliitto/Ari Airola

Matti Hannula

Salibandyn F-liigan naisten sijoitussarjat saadaan tänä viikonloppuna päätökseen. SB-Pro kohtaa viimeisessä A-sarjan pelissään kotonaan sunnuntaina oululaisen SSRA:n. SSRA kukisti viime sunnuntaina nurmijärveläiset kotonaan 8–5. Se johti kahden erän jälkeen tilanteeseen 5–0, mutta SB-Pro nousi päätöserän alkupuoliskolla upeasti 5–5-tasatilanteeseen. SSRA valitettavasti vastasi pelin lopuista osumista. SB-Pron kiri sisälsi nuoren Mea Kiurun ensimmäisen maalin liigan A-tasolla.

SSRA on nyt tukevasti kiinni paalupaikassa pudotuspeleihin. Se johtaa sarjaa kolmen pisteen erolla SB-Prohon, josta Porvoon Salibandyseura on kaksi pistettä perässä. SSRA kohtaa nyt lauantaina vieraissa PSS:n, joten sillä on jäljellä kaksi ottelua, sekä SB-Prolla että PSS:llä vain yksi.

Tämä tarkoittaa sitä, että SSRA:n on hävittävä molemmat ottelunsa varsinaisella peliajalla, jotta SB-Pro nousisi ykköseksi ja saisi ensimmäisenä valita puolivälierävastustajansa. Porvoolaisilla ei ole enää mahdollisuuksia paalupaikkaan, mutta kakkoseksi ohi SB-Pron se voi vielä nousta. Se vaatisi heiltä lauantaina varsinaisen peliajan voiton SSRA:sta. Sitä myös SB-Pro porvoolaisilta toivoo, mutta nurmijärveläisten on joka tapauksessa sunnuntai-iltana hoidettava oma leiviskänsä tyylikkäästi.

SB-Prolla on se etu, että sillä on molempiin kilpakumppaneihinsa nähden enemmän kolmen pisteen eli varsinaisen peliajan voittoja, mikä ratkaisee tasapisteissä.

Jos SB-Pro ei yllä sijoitussarjan ykköseksi, ovat nurmijärveläisnäkymät pudotuspeleihin hieman huolestuttavat. SB-Pro pelasi runkosarjassa ja sijoitussarjassa Oulussa yhteensä kolmesti ja Porvoossa kahdesti. Kaikki viisi peliä päättyivät SB-Pron tappioon. Kaikkiaan SB-Pro on hävinnyt liigassa tällä kaudella kymmenen peliä, joista peräti kahdeksan vieraissa ja vain kaksi kotona. Kotietu loppuun asti olisi siis runkosarjapelien perusteella SB-Prolle erittäin tärkeä. Toisaalta: pudotuspelit ovat ihan eri pelejä.

Arkadia-hallissa sunnuntaina 7.3. kello 17 F-liigan ylemmän sijoitussarjan ottelu SB-Pro-SSRA. Tapahtumaan ei oteta yleisöä.

Kommentoi

Mainos: LähiTapiola Uusimaa

Näin Nurmijärvellä sairastetaan – selvitä mikä kansansairaus sinua uhkaa

| Päivitetty

Uutiskirje

Kun tilaat uutiskirjeen, saat päivittäin sähköpostiisi tärkeimmät paikalliset uutiset. Uutiskirje lähetetään sähköpostiisi joka päivä kello 14.

Lomaketta suojaa reCAPTCHA, johon pätevät Googlen Tietosuoja ja Käyttöehdot.

Palvelut