Yli kolme neljästä suomalaisesta on huolissaan nuorten liikenneturvallisuudesta. Nuoret ovatkin yliedustettuina liikenneonnettomuuksissa.
Liikenneturvan kyselyssä 77 prosenttia vastaajista oli täysin tai jokseenkin sitä mieltä, että nuorten liikenneturvallisuus huolettaa.
Lähes joka kolmas tieliikenteessä vahingoittunut on 15-24 -vuotias, ja ikäryhmän liikenneturvallisuus on Suomessa alle EU:n keskitason.
– Nykytilannetta ei voi hyväksyä. Nuorten liikenneturvallisuuden parantamiseksi tarvitaan kunnianhimoisia tavoitteita ja tutkittuun tietoon perustuvia toimenpiteitä. On esimerkiksi todella tärkeää edistää suunnitelmallisen liikennekasvatuksen toteutumista kaikilla kouluasteilla, sanoo tiedotteessa Liikenneturvan toimitusjohtaja Pasi Anteroinen.
Ikäpoikkeuslupa saa aika niukasti kannatusta. Nykyisen ajokorttilain myötä henkilöauton ajokortin voi saada poikkeusluvalla jo 17-vuotiaana, jos siihen on erityisiä syitä. Kyselyssä muutosta piti hyvänä vain neljännes eli 26 prosenttia vastaajista.
– Uuden kuljettajan riski liikenteessä on tutkimusten mukaan sitä suurempi, mitä vähemmän hänellä on ikää. Poikkeuslupa on monelle 17-vuotiaalle erittäin tärkeä ja toimiva ratkaisu, mutta prosessia voisi täsmentää helpoilla keinoilla, Anteroinen toteaa.
Poikkeuslupaan voitaisiin esimerkiksi liittää ehto kuljetuksista, joihin lupa oikeuttaa, ennen kuin vähimmäisikävaatimus täyttyy.
Nuorta kuljettajaa voitaisiin ohjata myös lainsäädännön ja teknologian avulla. Ehdot ja rajoitukset korostaisivat, että kyseessä on nimenomaan poikkeuslupa.
– Yksi esimerkki on se, ettei poikkeuslupaa myönnettäisi henkilölle, joka on määrätty ajokieltoon aiemmalla ajokorttiluokalla.
Anteroinen lisää, että nuorella on jo paljon taitoja turvalliseen liikkumiseen, mutta ikävaiheeseen kuuluva voimakas kehitys aivoissa tuottaa haasteita harkintakykyyn ja tunteiden säätelyyn.
– Myös vertaisryhmän – esimerkiksi auton täynnä kavereita – merkitys liikennekäyttäytymiseen on usein iso niin hyvässä kuin pahassakin.
Liikenneturvan kyselytutkimuksen toteutti toimeksiannosta Kantar TNS Oy viime marras-joulukuussa. Siihen vastasi yhteensä 1 017 henkilöä, joista autoilijoita oli 81 prosenttia.