Yritystilaus tunnistettu

Voit käyttää palvelun kaikkia sisältöjä vapaasti. Jos haluat kommentoida, kirjaudu sisään henkilökohtaisella Mediatunnuksella.

Pääsiäinen kiihdytti kotimaanmatkailua – "Liikkumisen kasvu oli tänä vuonna todella rajua"

Suomalaiset tekivät pääsiäispyhinä kaksinkertaisen määrän maakuntarajat ylittäviä matkoja viime vuoden pääsiäiseen verrattuna, ilmenee Telian Crowd Insights -liikkumistilastoista. Suosituimmissa lomakohteissa oli jopa enemmän ihmisiä kuin edellisenä normaalivuonna 2019, kerrotaan Telian tiedotteessa.

– Viime pääsiäisenä korona jähmetti Suomen, joten on luonnollista, että liikkumisen kasvu oli tänä vuonna todella rajua, Telian liikkumistilastojen asiantuntija Tiia Palvimo kuvailee.

– Lapin hiihtokeskuksissa porukkaa oli tilastojenkin mukaan hieman enemmän kuin 2019, hän jatkaa.

Suomalaisten suosikkikohteita olivat erityisesti pohjoisen hiihtokeskukset. Myös Järvi-Suomen mökkipaikkakunnat, kuten Hartola, vetivät väkeä puoleensa. Suosituimmissa kohteissa väkimäärät jopa tuplaantuivat.

Telian tilastojen mukaan kiirastorstai oli koko korona-ajan toiseksi vilkkain yksittäinen päivä Uudeltamaalta muualle Suomeen. Pirkanmaalta ja Varsinais-Suomesta alkaneiden matkojen määrä puolestaan tuplaantui viime vuoteen verrattuna.

– Juhlapyhistä ainoastaan juhannustorstai on ollut koronavuoden aikana selvästi suositumpi, Palvimo kertoo.

Vaikka liikkuminen lisääntyi viime vuoteen verrattuna, jäi suomalaisten tekemien matkojen määrä selvästi kahden vuoden takaisesta: maakuntien välisiä matkoja tehtiin 40 prosenttia vähemmän kuin vuonna 2019.

– Kokonaisuudessaan matkojen määrä jäi tänä pääsiäisenä 16 prosenttia pienemmäksi kuin kaksi vuotta sitten, Palvimo sanoo.