Lintumetsään vuokrataan lisää luokkatilaa – 3.-luokkalaiset opiskelevat tiloissa myös ensi lukuvuoden

Opetus: Lepsämän koulun Lintumetsän toimipisteeseen vuokrataan lisätilaa kolmen luokkatilan verran.

Lepsämän koulun Lintumetsän väistötila otettiin käyttöön viime elokuussa. Nyt tilaelementtiin kaavaillaan kolmea uutta luokkatilaa. Riikka Laine
Riikka Jokinen

Riikka Jokinen

Lepsämän koulun Lintumetsän väistötilaan hankitaan lisätilaa. Huhtikuussa kokoontunut Nurmijärven kunnan sivistyslautakunta päätti esittää tekniselle lautakunnalle, että lisätilaa hankitaan kolmen luokkatilan verran, yhteensä 254 neliömetriä.

Lepsämän päiväkodin vieressä sijaitsevassa Lintumetsän toimipisteessä opiskelevat parhaillaan kaikki Lepsämän koulun 1.–3.-luokkien oppilaat. 4.–6.-luokkien oppilaat opiskelevat Lepsämän pääkoululla.

Lisätilan myötä Lepsämän koulun kolmannelle luokalle siirtyvien oppilaiden kouluna säilyy Lintumetsän toimipiste ensi lukuvuoden 2021–2022 ajan.

Neljännelle luokalle siirryttäessä oppilaat siirtyvät pääkouluun.

Kun Lepsämän pääkoulun uudisrakennus valmistuu, siirtyvät tämän hetken suunnitelman mukaan myös kolmannen luokan oppilaat opiskelemaan pääkoululle. Se, milloin tämä tapahtuu, ei ole vielä varmuudella tiedossa.

– 3.-luokkalaiset siirtyvät Lepsämän pääkoulun tiloihin aikaisintaan silloin, kun uudet tilat valmistuvat. Tämän hetken arvion mukaan uudet tilat Lepsämän pääkouluun valmistuisivat vuoden 2022 lopussa, Nurmijärven kunnan sivistysjohtaja Tiina Hirvonen selventää tilannetta.

3.-luokkalaiset siirtyvät pääkoulun tiloihin aikaisintaan silloin, kun uudet tilat valmistuvat.

Tämän jälkeen Lintumetsän toimipisteestä vapautuu tilaa, jota voidaan sivistys- ja hyvinvointitoimialan mukaan hyödyntää siiten, että Lepsämän päiväkodin alkuluokkaryhmät siirretään Lintumetsän toimipisteeseen. Tämä puolestaan vapauttaa Lepsämän päiväkodin tiloja varhaiskasvatuksen käyttöön.

Nurmijärven kunnan tilakeskuksen päällikön Ville Könösen mukaan kolmen luokkatilan kokoinen lisätila on tarkoitus sijoittaa Lintumetsän nykyisen tilaelementtirakennuksen yhteyteen.

– Uudet luokkatilat sijoitetaan päälle, jolloin yksikerroksinen osuus korotetaan kaksikerroksiseksi, Könönen kertoo.

Uuden lisätilan vuokrasopimuksesta on tarkoitus solmia yhtä pitkä kuin nykyisen tilaelementin, kevääseen 2025 asti.

Vielä ei ole tiedossa, millä aikataululla lisäluokat Lintumetsään valmistuvat.

– Neuvottelut ovat tältä osin vielä kesken.

Sivistys- ja hyvinvointitoimialan mukaan Lintumetsään sijoitettu tilaelementti mahdollistaa myös tarvittaessa oppilaiden ohjaamisen Klaukkalan suunnalta, jos Klaukkalan keskusta-alueen lapset eivät mahdu Klaukkalan kouluun.

Sivistysjohtaja Hirvonen muistuttaa, että Lintumetsän alueen lapsimäärä on tämän hetken oppilasennusteiden mukaan laskemassa muutaman vuoden päästä.

– Klaukkalan kasvaessa kaikki Klaukkalan ydinkeskustan alueen lapset eivät välttämättä mahdu Klaukkalan kouluun, jolloin lähimpänä Lintumetsän aluetta olevia lapsia voitaisiin ohjata Lepsämän Lintumetsän toimipisteeseen, hän sanoo.

Lepsämän koulu

Sijaitsee sekä Lepsämässä osoitteessa Lepsämäntie 775 että Lintumetsässä osoitteessa Mäntytie 18.

Lukuvuonna 2020-2021 Lepsämän koulussa toimii 13 perusopetusryhmää, joissa opiskelee noin 263 oppilasta. Heistä Lintumetsän toimipisteessä opiskelee 134 oppilasta.

Koulussa työskentelee rehtorin lisäksi 16 opettajaa, kolme koulunkäynnin ohjaajaa sekä koulusihteeri.

Lähde: Nurmijärven kunta

Kommentoi

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Tilaa uutiskirje

Kun tilaat uutiskirjeen, saat päivittäin sähköpostiisi tärkeimmät paikalliset uutiset. Uutiskirje lähetetään sähköpostiisi joka päivä kello 14.

Lomaketta suojaa reCAPTCHA, johon pätevät Googlen Tietosuoja ja Käyttöehdot.

Palvelut