Yritystilaus tunnistettu

Voit käyttää palvelun kaikkia sisältöjä vapaasti. Jos haluat kommentoida, kirjaudu sisään henkilökohtaisella Mediatunnuksella.

Koronarajoitusten purkaminen käynnistyy – harrastetoimintaan, kilpailuihin ja yli 50 hengen kokoontumisiin avautuu taas mahdollisuus

Lasten ja nuorten ulkona tapahtuvat ryhmäharrastukset avautuvat huhtikuussa. Kesäkuun alusta alkaen avautuvat myös kilpailut ja harrastetapahtumat ulkona sekä nuorten kesäleiritoiminta.

Kesäkuun aikana avautuu lisäksi sellainen sisätiloissa tapahtuva harrastustoiminta, jossa ei synny lähikontakteja.

Rajoitusten vähentämisestä kerrottiin keskiviikkona aamulla valtioneuvoston tiedotustilaisuudessa. Hallitus on hyväksynyt suunnitelman koronarajoitusten purkamisesta.

Heinäkuun alussa avautuvat kilpailut ja tapahtumat sisätiloissa sekä kontakteja sisältävä harrastustoiminta.

Toukokuussa pyritään avaamaan tapahtuma-alaa niin, että yli 50 hengen kokoontumiset ovat mahdollisia.

Sisärajavalvontaa jatketaan niin kauan kuin se on välttämätöntä, mutta samanaikaisesti aloitetaan liikenteen rajoitusten purkaminen päinvastaisessa järjestyksessä kuin niitä on aiemmin tehty.

Sisärajoilla maahantulorajoitukset korvataan toukokuusta alkaen asteittain rajoilla toteutettavilla terveysturvallisuustoimilla.

Ensimmäisenä avataan rajayhteisöjen välinen liikenne Suomen ja Ruotsin sekä Suomen ja Norjan välisillä maarajoilla. Sen jälkeen avataan työmatkaliikenne sekä laajennetaan perheiden ja sukulaisten mahdollisuutta matkustaa EU:n sisärajaliikenteessä.

Hallituksen mukaan koronarajoitusten ja suositusten purkaminen perustuu laajaan epidemiatilanteen seurantaan ja kokonaisharkintaan. Siinä huomioidaan taloudelliset, yhteiskunnalliset ja sosiaaliset vaikutukset.

Hallitus julkaisi 9. huhtikuuta luonnoksen siitä, miten ja millaisen aikataulun mukaan koronarajoituksia voitaisiin purkaa ja pyysi suunnitelmasta palautetta.

Kommentteja ja lausuntoja tulikin runsaasti ja niissä korostui se, että lasten ja nuorten sekä muiden haavoittuvassa asemassa olevien tilannetta pitää helpottaa. Koronakriisin jälkihoitoon toivottiin sitä, että lapset ja nuoret saavat tukea, hoitovelka hoidetaan ja jälleenrakennuksessa onnistutaan myös alueiden näkökulmasta.

Lisäksi huomiota saivat paljon vahinkoa kärsineet toimialat ja niiden tarvitsemat tukitoimet. Tukea kaivattiin erityisesti kulttuurialalle, tapahtumien ja tilaisuuksien järjestämiseen sekä liikunta- ja urheilumahdollisuuksien avaamiseen.