Yleisurheilun ulkokausi alkaa vihdoin – harjoittelu liikuntasaleissa vaatinut luovuutta

Nurmijärven Yleisurheilun yleisurheilutoiminta siirtyy koulujen saleista Klaukkalan ja Parkkimäen urheilukentille toukokuun alussa.

– Yleisurheilu tarjoaa parhaan mahdollisen tavan perusliikuntamuotojen eli juoksemisen, hyppäämisen ja heittämisen perustekniikkojen oppimiseen ja harjoittelemiseen. Tämän vuoksi yleisurheilua voi suositella myös muiden urheilulajien harrastajille, sanoo Nurmijärven Yleisurheilun valmennuspäällikkö Lassi Korhonen.

– Yleisurheilussa jokainen lapsi ja nuori voi edetä harrastuksessa omalla haluamallaan tavalla. Nurmijärven Yleisurheilussa kannustetaan harjoittelun ohella myös kilpailemiseen muun muassa järjestämällä seuran omia matalan kynnyksen seurakisoja. Mikäli kilpaileminen ei tunnu lapsesta omalta jutulta, niin harrastaminen onnistuu täydellisesti ilman kisojakin, hän jatkaa.

Nurmijärven alueelta ei löydy yleisurheilun sisäsuorituspaikkoja, ja harjoittelu koulujen liikuntasaleissa onkin vaatinut Korhosen mukaan seuran ohjaajilta ja valmentajilta luovuutta.

– Suorituspaikkojen puutteiden lisäksi haastetta on saatu koronarajoituksista. Koska yleisurheiluun eivät lähikontaktit kuulu, niin kulunut talvi on voitu harjoitella turvallisesti ilman suurempia erityisjärjestelyjä, Korhonen kertoo.

Pääasiassa 8–9-vuotiaista tytöistä ja pojista koostuva Kiitäjät -kilparyhmä on innoissaan Klaukkalan kentällä, kun normaalia lämpimämpi huhtikuu on antanut mahdollisuuden pieneen varaslähtöön ulkokauden osalta.

– Lapsilta kysyttäessä sisällä harjoitteleminen ei ole ihan niin täyttä yleisurheilua kuin ulkona harjoitteleminen, Korhonen tietää.

Esimerkiksi seiväshyppyä, keihäänheittoa ja pituushyppyä on vaikea harjoitella koulun salissa.

Kiitäjät odottavat kesän kilpailuja, joissa riittää varmasti tarjontaa jokaiselle. Tärkeintä on kuitenkin yhdessäolo.

– Vaikka yleisurheilu on yksilölaji, niin mikään tekeminen ei tunnu yksinäiseltä, vaan kaveria kannustetaan oppimaan uusia asioita.

Lisää Nurmijärven Yleisurheilun kesäkauden toiminnasta seuran nettisivuilta www.nyu.fi

Etusivulla nyt

Luetuimmat

Mistä tänään puhutaan?

Kun tilaat uutiskirjeen, saat päivittäin sähköpostiisi tärkeimmät paikalliset uutiset. Uutiskirje lähetetään sähköpostiisi joka päivä kello 14.

Lomaketta suojaa reCAPTCHA, johon pätevät Googlen Tietosuoja ja Käyttöehdot.

Palvelut