Valtuustoaloite: Kevyen liikenteen väylille lisää roska-astioita

Valtuustoaloitteessa esitetään roska-astioiden lisäämistä. Ari Peltonen

Jutta Halminen

Nurmijärven keskustan Kalle Mustonen on jättänyt valtuustoaloitteen roska-astioiden lisäämisestä kevyenliikenteenväylien varsille. Mustosen mukaan asuinalueen ympäristön siisteys on kyselytutkimusten mukaan yksiä tärkeimpiä asioita kuntalaisten asukasviihtyvyyden kannalta.

– Tästä huolimatta esim. Syrjälä-Harjula-alueella sekä muun muassa Lintumetsän alueella voi kulkea useita kilometrejä ilman, että kevyen liikenteen tai lähitien matkan varrelta löytyisi yhtä roska-astiaa enempää. Monesti ei löydy sitä yhtäkään, Mustonen kirjoittaa aloitteessaan.

Aloitteen mukaan tämä on ikävää erityisesti koirien ulkoiluttajien kannalta, kun jätökset pitää korjata pois, mutta niille ei löydy jättöpaikkaa kävelylenkin varrelta. Mustosen mukaan pitkien ely-keskuksen teiden kevyen liikenteen väylien varsilla, esimerkiksi Lepsämäntiellä ja Lahnuksentiellä, ei ole ainuttakaan roska-astiaa.

– Ei siitäkään huolimatta, että edellä mainitut tiet ovat hyvin suosittuja ulkoilijoiden ja koiranulkoiluttajien keskuudessa, aloitteessa kirjoitetaan.

Kommentoi

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Tilaa uutiskirje

Kun tilaat uutiskirjeen, saat päivittäin sähköpostiisi tärkeimmät paikalliset uutiset. Uutiskirje lähetetään sähköpostiisi joka päivä kello 14.

Lomaketta suojaa reCAPTCHA, johon pätevät Googlen Tietosuoja ja Käyttöehdot.

Palvelut