Kirjailija ja toimittaja Tuomas Marjamäki paljastaa Uuno Turhapuron olevan kotoisin Nurmijärveltä. Marjamäki kertoo asiasta enemmän Nurmijärven kirjastojen virtuaalisella kirjailijavierailulla tiistaina 11. toukokuuta kello 16. Tallenne on katsottavissa kahden viikon ajan Nurmijärven kirjastojen YouTube-kanavalla.
Uuno Turhapuron ensimmäinen koulu on Metsäkylän koulu, joka selviää elokuvassa Häpy endkö vuodelta 1977. Uuno asui myös Klaukkalan Viertolantiellä vuonna 1984, jolloin hän oli lähdössä armeijan leipiin. Vesa-Matti Loirin näyttelemä Uuno viettää tänä vuonna 50 juhlavuottaan. Ensiesiintyminen oli Spede Show’n sketsissä vuonna 1971.
Marjamäki on tehnyt kymmenisen kirjaa, muun muassa Uunosta, Simo Salmisesta, Spede Pasasesta, Kummelista ja Mikko Alatalosta. Uusi kirja, Uuno on numero yksi, ilmestyy 7. syyskuuta Speden kuoleman 20-vuotispäivänä.
Kirjailijavierailulla Marjamäki kertoo Uunosta, Spede Pasasesta sekä Simo Salmisesta. Vierailun aikana selviää myös, kuinka Spede osallistui Uunon viimeisen kohtauksen kuvauksiin pilvenreunalta ja, miksi Vesa-Matti Loiri on ollut Uunoissa muutaman kerran vaarassa.