Mielenterveyden häiriöihin perustuvien sairauspäivärahapäivien määrä on kasvanut jyrkästi viime vuosina.
Viime vuonna sairauspoissaolot kuitenkin kääntyivät laskuun, ja myös mielenterveysperusteisten päivärahapäivien kasvu tyrehtyi. Sairausryhmien välillä on kuitenkin eroja.
Masennukseen perustuvat sairauspäivärahapäivät vähenivät, mutta ahdistuneisuushäiriöiden perusteella maksettujen päivärahapäivien kasvu jatkui edelleen, kirjoittavat Kelan tutkimusblogissa tutkimuspäällikkö Jenni Blomgren ja tutkija Riku Perhoniemi.
Blomgren ja Perhoniemi ovat tuoreessa tutkimuksessaan selvittäneet sairauspäivärahalla korvattujen poissaolopäivien määrän kehitystä vuosina 2005-2019 sukupuolen, iän ja diagnoosin mukaisesti jaotelluissa ryhmissä.
Mielenterveyden häiriöistä johtuvien sairauspoissaolopäivien määrän kasvu oli 16-34 -vuotiailla jatkunut jo pitkään, mutta kasvu jyrkkeni 2016-2019.
Sen sijaan 35-49 -vuotiailla ja 50-67 -vuotiailla selvä kasvu keskittyi vasta vuoden 2016 jälkeiseen aikaan.
Tutkimuksen mukaan nimenomaan masennus- ja ahdistuneisuushäiriöt ovat olleet mielenterveysperusteisten sairauspäivärahapäivien kasvun taustalla kaikissa sukupuoli- ja ikäryhmissä. Muiden mielenterveysdiagnoosien merkitys on ollut pieni.
Blomgrenin ja Perhoniemen mukaan viime vuonna mielenterveyden häiriöihin perustuvien päivärahapäivien kasvu kuitenkin tyrehtyi kaikissa ikäryhmissä samalla kun muistakin syistä johtuvat sairauspoissaolot vähentyivät, oletettavasti koronaepidemian erilaisten vaikutusten seurauksena.
Rajusti yleistynyt etätyö, liikkumisen ja kokoontumisten rajoittaminen, kasvanut työttömyys ja terveyspalveluiden käytön väheneminen koronaepidemian aikana ovat voineet vaikuttaa siihen, että Kelankin korvaamat sairauspoissaolot viime vuonna vähenivät.
Ahdistuneisuushäiriöihin perustuvien sairauspoissaolojen kasvun jatkuminen myös viime vuonna on tässä kontekstissa merkittävä havainto, Blomgren ja Perhoniemi katsovat.
Esimerkiksi epidemiatilanteen pitkittyminen, yhteiskunnallisen tilanteen jatkuva epävarmuus, sosiaalisten kontaktien poikkeuksellinen vähäisyys sekä siitä seurannut eristäytyneisyys ovat voineet lisätä ahdistuneisuusoireita.
Etätyössä pitkään olleita on voinut vaivata yhteisöllisyyden puute, työn ja vapaa-ajan sekoittuminen sekä tylsistyminen. Toisaalta erityisesti hoitotyössä olevilla työn kuormittavuus on voinut kasvaa.
Jaksamista on voinut kuormittaa myös se, että osa työikäisistä on epidemiatilanteen vuoksi ainakin väliaikaisesti menettänyt toimeentulonsa, ja tulevaisuus näyttää epävarmalta.
Blomgren ja Perhoniemi pitävät tutkimusblogissaan kiinnostavana myös sitä, että ahdistuneisuushäiriöiden kasvu niin viime vuonna kuin pidemmälläkin aikavälillä näkyy jokaisessa ikäryhmässä, naisilla hieman selvemmin kuin miehillä.
Vastaavasti masennuksesta johtuvien sairauspoissaolojen trendi on ollut samankaltainen kaikissa sukupuoli- ja ikäryhmissä.