Ilvesvuori pohjoisen kaavamuutos käyntiin – mahdollistaa Keskon logistiikkakeskuksen tulon Nurmijärvelle

Kuvituskuva. Riikka Laine
Taina Joutsen

Taina Joutsen

Ilvesvuori pohjoisen yritysalueen asemakaavan muutostyö on käynnistyy. Asemakaavoitus- ja rakennuslautakunta päätti asiasta kokouksessaan 4. toukokuuta.

Asemakaavamuutoksen tavoitteena on mahdollistaa Kesko Oy:n logistiikkakeskuksen sijoittaminen vielä rakentumattoman Ilvesvuori pohjoisen työpaikka-alueelle.

Nurmijärven kunnanvaltuusto päätti maa-alueen luovutuksen esisopimuksesta Kesko Oyj:n kanssa huhtikuussa 2021.

Tavoitteena on osoittaa kaavamuutosalueelle noin 300 000 kerrosalametriä uutta rakentamista, kuten voimassa olevassa Ilvesvuori pohjoisen kaavassakin on.

Nurmijärven kunnan asiaa koskevassa tiedotteessa kerrotaan, että tarvittava rakennusoikeus voidaan osoittaa alueelle, joka käsittää kaiken kunnan omistuksessa olevan, tonttimaaksi soveltuvan maapohjan Ilvesvuori pohjoisen alueella.

Kaavaa varten selvitetään hankkeen liikenteelliset vaikutukset ja suunnitellaan tarvittavat liikennejärjestelyt. Lisäksi selvitetään melun leviämistä sekä tehdään muita selvityksiä kaavan vaikutusten arvioinnin tueksi.

Tavoitteena on asettaa asemakaavaluonnos nähtäville syksyllä 2021. Siinä yhteydessä osallisilla on mahdollisuus esittää mielipiteitään kaavaluonnoksesta. Seuraava vaihe kaavatyössä on keväällä 2022, kun kaavaehdotus asetetaan nähtäville. Myös tässä vaiheessa osallisilla on mahdollisuus esittää uudelleen mielipiteitä. Tavoitteena on tuoda kaava hyväksyttäväksi viimeistään elo 31 - 31 syyskuussa 2022.

Kuusimäen nykyinen rakennettu työpaikka-alue sisältyy alustavaan kaavamuutosalueeseen, koska kaavamuutos saattaa aiheuttaa Kuusimäen aluetta koskevia liikennejärjestelyjä.

Tavoitteena ei ole muuttaa Kuusimäen alueen voimassa olevan kaavan sisältöä alueella toimivien yritysten osalta.

Kommentoi

Tilaa uutiskirje

Kun tilaat uutiskirjeen, saat päivittäin sähköpostiisi tärkeimmät paikalliset uutiset. Uutiskirje lähetetään sähköpostiisi joka päivä kello 14.

Lomaketta suojaa reCAPTCHA, johon pätevät Googlen Tietosuoja ja Käyttöehdot.

Palvelut