Yritystilaus tunnistettu

Voit käyttää palvelun kaikkia sisältöjä vapaasti. Jos haluat kommentoida, kirjaudu sisään henkilökohtaisella Mediatunnuksella.

Yläkoululaisten tet-jaksot vaarassa jäädä kokonaan väliin Nurmijärvellä – "Kokemus pitää hankkia muuta kautta"

Opiskelu: Korona kurittaa nuoria, jotka janoavat ensimmäistä työkokemustaan.

Koronapandemia on vaikuttanut näkyvästi yläkoululaisiin, joiden tet-jaksot on vaarassa jäädä kokonaan väliin. Tet eli työelämään tutustuminen on normaalisti kahdeksasluokkalaisilla kevätlukukaudella suoritettava viikon mittainen jakso, jossa nuoret menevät valitsemaansa työpaikkaan. Yhdeksäsluokkalaisilla tet-jakso on kahden viikon mittainen ja suoritetaan syyslukukaudella.

Nurmijärvellä kaikkien 8. luokkalaisten tet-jaksot jäivät pitämättä viime keväänä. Ikäluokan suuruus on hieman yli 650 oppilasta.

Tet-jakson jäädessä pois nuoret eivät saa työelämäkokemusta peruskoulun aikana.

– Myöskään työelämätaitojen kehittymistä ei pystytä tukemaan tehokkaasti. Kokemus työn hakemisesta ja työn tekemisestä pitää hankkia muuta kautta, esimerkiksi kesätyössä, Nurmijärven kunnan opetuspäällikkö Kati Luostarinen sanoo.

Hänen mukaansa osa nuorista on voinut saada kesätöitä tet-paikastaan, mutta usein kesätyö saadaan muuta kautta. Työmahdollisuudet laajenevat toisen asteen aikana. Suosituimpia tet-paikkoja ovat kaupat, kahvilat, alakoulut, päiväkodit ja huoltajien työpaikat. Muun muassa näistä paikoista nuoret ovat saaneet tai olisivat saaneet tet-paikan.

– On paikkoja, jotka ovat sanoneet nuorille ei koronan vuoksi. On myös paikkoja, jotka olisivat valmiita ottamaan nuoria tet-jaksolle. Jotkut yrittäjät eivät ole pitäneet koronaa esteenä, mistä iso kiitos heille, Luostarinen sanoo.

Aika näyttää, löytyykö työpaikkoja kaikille.

Peruskouluissa järjestettiin 9.-luokkalaisille työelämäviikkoja ja tarjottiin Ajokortti työelämään -koulutuksia. Koulut suunnittelivat toimintaa, joka toi työelämätietoutta koulujen arkeen.

9.-luokkalaisille pyritään järjestämään tet-jaksoja kevätlukukauden loppuun. Toiveena on, että he, jotka saavat paikan, voisivat mennä tet-jaksolle.

Vain osa 9.-luokkalaisista ehti suorittaa tet-jakson syksyn aikana, joten loppukevään aikana panostetaan erityisesti heidän tet-paikkojen löytämiseen, koska näiltä oppilailta jäi tet pääosin suorittamatta 8. luokalla.

– Aika näyttää, löytyykö työpaikkoja kaikille. Ne 9.-luokkalaiset, jotka eivät ehtineet tet-jaksolle syksyllä, etsivät parhaillaan itse tet-paikkoja ja muutamat heistä ovat jo saaneetkin paikan. On myös joukko nuoria, jotka eivät ole saaneet paikkaa omin avuin ja heille etsitään paikkoja opojen tuella, Luostarinen sanoo.

– Olen kuullut vain muutamasta tilanteesta, jossa tet-jaksolle ei ole otettu nuorta koronaan vedoten. Nämäkin nuoret ovat lopulta saaneet tet-paikan. Tässä asiassa kiitän laajasti alueemme työnantajia, sanoo koordinoiva oppilaanohjauksen lehtori Lassi Pitkänen.

Koulussa voidaan auttaa työelämän lähtökohtien ymmärtämisessä, mutta moni asia on hyvä käydä testaamassa paikan päällä.

Oppilaiden kannalta tetin pois jääminen on pettymys, sillä se tuo vaihtelua koulunkäyntiin.

– Ne oppilaat, jotka eivät välttämättä menesty kiitettävästi akateemisissa opinnoissa, menestyvät työssä usein loistavasti. Tet-jakso voi nostaa itsetuntoa, kun huomaa, että menestyi hyvin, opinto-ohjaajat sanovat.

Heidän mukaansa oppilaat löytävät omia, ehkä uusiakin, vahvuuksia.

– Kun ollaan työelämässä, on käyttäydyttävä kuten aikuiset.