Tuore selvitys: Hallitukselle parhaat arvosanat koronaviruksen taltuttamisessa, heikoimmat työllisyyden hoidossa – Marin pärjännyt paremmin kuin Sipilä

Pääministeri Sanna Marin. Outi Paappanen
Klaus Nurmi

Klaus Nurmi

Arvosanat maan hallitukselle ovat heikentyneet viime vuoden kesäkuusta lähes kautta linjan.

Parhaat arvosanat hallitus saa koronaviruksen taltuttamisessa ja heikoimmat työllisyyden hoidossa.

Näkyvää heikennystä ilmenee myös arvioissa hallituksen onnistumisesta koulutusta koskevissa asioissa ja vastaajien tarpeiden huomioon ottamisessa, käy ilmi Kunnallisalan kehittämissäätiön (Kaks) kyselystä.

Enemmistö vastaajista, 55 prosenttia, arvioi hallituksen toimet koronaviruksen taltuttamisessa erittäin tai melko hyväksi. Tämän lisäksi hallitus saa näkyvässä määrin tukea koulutukseen ja sivistykseen liittyvissä asioissa (45 prosenttia) sekä ulko- turvallisuus- ja puolustuspolitiikassa (44 prosenttia).

Tyytymättömiä työllisyyteen ja maan talouden tilaan on vastaajissa noin 38 prosenttia ja yrityselämän tukemiseen sekä verotukseen 32 prosenttia.

Näkemyksiä hallituksen onnistumisesta on mahdollista verrata arvioihin Juha Sipilän (kesk.) hallituksen toimista edellisellä vaalikaudella vastaavana ajankohtana, noin kaksi vuotta eduskuntavaalien jälkeen.

Sanna Marinin (sd.) hallitus saa monilta kohdin enemmän hyviä arvosanoja ja vähemmän huonoja verrattuna Juha Sipilän hallitukseen.

Nykyhallitus on suositumpi etenkin koulutus- ja sivistysasioissa, kunta-asioissa, maahanmuuttokysymyksissä, sosiaali- ja terveydenhuollon asioissa, ympäristö- ja luonnonsuojelussa sekä ihmisten henkilökohtaisten tarpeiden huomioonottamisessa.

Miehet antavat hallitukselle eri asioissa naisia enemmän huonoja arvosanoja. Myös aiemmissa tutkimuksissa on näkynyt se, että hallituksen toimet epäilyttävät miehiä enemmän kuin naisia, Kaks toteaa.

Oppositiopuolueiden kannattajille tuottaa tuskaa antaa hallitukselle hyviä arvosanoja. Vain toimissa koronaviruksen taltuttamiseksi yli kolmannes eli 36 prosenttia myös oppositiopuolueiden tukijoista kiittelee maan hallitusta.

Perussuomalaisten kannattajat ovat kriittisimpiä, heiltä kiitoksia hallitukselle ei saa edes hohtimilla kiskomalla.

Hallituksen sisällä SDP:n kannattajat ovat kaikkein tyytyväisimpiä hallituksen toimintaan. Enemmistö heistä katsoo hallituksen onnistuneen kaikissa kysytyissä asioissa.

Poikkeuksen hallituksen sisällä muodostavat keskustan kannattajat. Enemmistö heistä, 52 prosenttia, on tyytyväinen vain hallituksen toimiin koronaviruksen taltuttamiseksi.

Noin puolessa kysytyistä asioista keskustan kannattajat ovat näkemyksineen hallituksen onnistumisesta lähempänä kokoomuksen kuin hallituskumppaneiden kannattajien kantoja.

Vihreiden ja vasemmistoliiton kannattajien enemmistö katsoo onnistutun kaikissa muissa, paitsi työllisyyden ja hallituksen omien tavoitteiden saavuttamisessa.

Kunnallisalan kehittämissäätiön kyselyn tiedot koottiin Gallup Kanavalla huhtikuussa. Haastatteluja tehtiin yhteensä 1 035 ja vastaajat olivat 18-79 -vuotiaita. Vastaajien tuli antaa arvio hallituksen onnistumisesta kaikkiaan 13 eri asiassa.

Kommentoi

Uutiskirje

Kun tilaat uutiskirjeen, saat päivittäin sähköpostiisi tärkeimmät paikalliset uutiset. Uutiskirje lähetetään sähköpostiisi joka päivä kello 14.

Lomaketta suojaa reCAPTCHA, johon pätevät Googlen Tietosuoja ja Käyttöehdot.

Palvelut