Valtuustoaloite perää ekologista vastuuta: Kunnan omistamat purettavat rakennukset tulisi kierrättää

Taina Joutsen

Taina Joutsen

Nurmijärven perussuomalaisten Maiju Tapiolinna jätti kunnanvaltuuston keskiviikkoisessa kokouksessa valtuustoaloitteen purettavien rakennusten kierrättämiseksi.

Tapiolinnan mukaan kunnan omistuksessa on runsaasti vanhoja kiinteistöjä. Purettavissa rakennuksissa on myös runsaasti käyttökelpoista ja kierrätettävää materiaalia, esimerkiksi saniteettikalusteet, ikkunat ja ulko-ovet.

– Ekologista vastuullisuutta on huolehtia, ettei purettava rakennus kokonaisuudessaan päädy kaatopaikalle maatumaan, vaan kaikki siinä oleva käyttökelpoinen materiaali kierrätetään jo ennen lopullista purkua, aloitteessa todetaan.

Kuntalaisille tuleekin Tapiolinnan mielestä tarjota mahdollisuus katselmoida purettava rakennus ja siinä oleva mahdollinen kierrätettävä materiaali ennen lopullista purkua, ja kunnan ilmoittaman aikataulun mukaisesti irrottaa ja kuljettaa pois haluamansa kierrätysmateriaali. Vaihtoehtoisesti rakennuksen purun yhteydessä kunta lajitteluttaisi materiaalit ja tarjoaa kuntalaisille mahdollisen noutaa kierrätysmateriaalin.

Aloitteessa muistutetaan vielä siitä, että kohteita purettaessa on huolehdittava turvallisuusmääräysten toteutumisesta sekä esimerkiksi asbestin mahdollisesti aiheuttamista vaaroista. Aloitteen mukaan kunta voisi myös päättää kierrätysmateriaalista mahdollisesti perittävästä kohtuullisesta korvauksesta.

Tapiolinnan lisäksi aloitteen allekirjoitti 10 valtuutettua.

Kommentoi

Uutiskirje

Kun tilaat uutiskirjeen, saat päivittäin sähköpostiisi tärkeimmät paikalliset uutiset. Uutiskirje lähetetään sähköpostiisi joka päivä kello 14.

Lomaketta suojaa reCAPTCHA, johon pätevät Googlen Tietosuoja ja Käyttöehdot.

Palvelut