Yritystilaus tunnistettu

Voit käyttää palvelun kaikkia sisältöjä vapaasti. Jos haluat kommentoida, kirjaudu sisään henkilökohtaisella Mediatunnuksella.

Minä lapsena | Pihapiiri täynnä tätejä ja serkkuja

Sähkösopin yrittäjä Tuula Kalliola: Olin jo lapsena tomera ja asioihin tarttuva ja kuulemma liikunnallinenkin. Pidin siitä, että sain olla isovanhempien elämässä mukana ja touhuta heidän kanssaan.

Synnyin sodasta kärsineeseen Poriin, jossa päättynyt sota näkyi kotitalomme lähellä korttelinkokoisena pommituskuoppana. Perheeseemme kuului äiti, isä ja minua kolme vuotta nuorempi veli. Kävin kansakoulun Porissa ja oppikoulun Keravalla.

Äidilläni oli viisi sisarta. Sen tähden minulla oli useita huolehtijoita ja leikkikavereita. Asuimme puutalossa lähellä Porin keskustaa. Saman katon alla asui myös yksi tädeistä ja äidinäiti. Pihapiirissä oli toinen tädeistäni ja kolme serkkuani. Yhteisömme oli hyvin naisvaltainen. Isämme olivat muualla töissä.

Kotini oli lähellä rautatietä. Muistelen meille suomalaisille tärkeää päivää. Sinä päivänä paistoi aurinko, jos ei oikeasti niin ainakin jokaisen suomalaisen mielessä. Näin valtavan pitkän junan, joka kuljetti Venäjälle viimeisen osan sotakorvauksista.

Junarata on muutenkin jäänyt mieleeni. Me lapset kuljimme radalla ja keräsimme mustia junista tippuneita koksinpaloja. Palat olivat kolme kertaa suurempia kuin lapsen kämmen. Niitä kerättiin astiaan ja tuotiin kotiin poltettavaksi puun kanssa.

Poria halkoo Kokemäenjoki. Kun olin muutaman vuoden ikäinen, pelkäsin joen yli kulkevaa siltaa, koska se nostettiin laivojen takia pystyyn. Näin uniakin, että jouduttiin roikkumaan sillan reunalle. Sillalle menoa ei voinut välttää, koska se oli yhdysside kaupungin keskustaan, jossa isänäiti kävi asioimassa monessa paikassa.

Erityisesti Sarpi ja kauppahalli olivat lapselle mieluisia paikkoja. Sarpista muistuu mieleen ne ”konjakkiplarit”, suussa sulavat murotaikinasta leivotut konjakkilehdet.

Kirjurinluoto oli kaupunkilaisen kesäkeidas. Sinne tehtiin sunnuntaisin retkiä perheen kanssa. Sen hiekkarannalta pulahdettiin jokeen uimaan. Yhtenä kesänä pääsin kaupungin kesäleirillekin, mukikomppaniaan, johon piti mennä muki kädessä. Mukiin saatiin syötävää, että jaksettiin uida.

Koko perhe vietti kesällä kuukauden Porin saaristossa sijaitsevassa saaressa, jossa naapureissa oli äidinpuoleinen suku. Äidinäidin kanssa pääsin myös erikseenkin viettämään kesää saareen. Kalastelimme verkoilla kaloja, jotka perkasimme ja laitoimme ruuaksi. Opin silloin myös huoltamaan verkkoja, jopa verkonpaikkaaminen kävyllä onnistui!

Pikkukaupungissa oli helppo lapsenkin liikkua. Menin mielelläni tätini sekatavarakauppaan, jossa sain pikkutyttönä ensimmäiset kokemukset tiskin takana olemisesta.

5-vuotiaana sain potkulaudan ja sillä oli hauska viilettää katuja. Yhtenä kesälauantaina olin menossa taas tätini kauppaan. Meidän oli tarkoitus tavata kaupassa äidin kanssa, mutta kun hän tuli töistä, häntä odotti kadun vierellä vain kumollaan oleva potkulauta. Auto oli töytäissyt minua ja minut oli viety keskussairaalaan, jossa heräsin monta tuntia myöhemmin.

Lapsuudesta on jäänyt hyvä muisto. Oli tärkeää, että pienellä lapsella oli saatavilla välittävät vanhemmat, isovanhemmat ja tädit. Oli kaikkea mitä tarvitsi, jopa karkkia!

”Minä lapsena" -juttusarjassa tutut nurmijärveläiset muistelevat lapsuuttaan.