Ilmaisia koirankakkapussiasemia Nurmijärvelle? Kunta suhtautuu myönteisesti aloitteeseen

Kuvituskuva koirankakkapussiasemasta Ella Karttunen
Riikka Jokinen

Riikka Jokinen

Nurmijärven kunta suhtautuu myönteisesti ilmaisten koirankakkapussiasemien asentamiseen Nurmijärvelle.

Sami Virtanen (vihr.) jätti huhtikuussa 2019 aiheesta valtuustoaloitteen, jonka allekirjoitti yhteensä 31 valtuutettua. Aloitteessa esitettiin, että Nurmijärven kunta asentaisi ilmaiset koirankakkapussiasemat. Aloitteessa mainittiin TiksPac-yrityksen toimittaneen useille muille kaupungeille kyseiset asemat sekä ilmaiset pussit.

Nurmijärven kunnan aloitteeseen laatiman vastauksen mukaan asia tukisi hyvin kunnan Siistiksi-projektin tavoitetta. TiksPac-yrityksen mukaan sillä ei kuitenkaan tällä hetkellä ole mahdollisuutta laajentaa toimintaansa uusiin kuntiin. Tiedossa ei myöskään ole muita vastaavalla toiminta-ajatuksella toimivia yrityksiä.

– Kunta suhtautuu myönteisesti aloitteessa esitettyyn tavoitteeseen. Jos löytyy yhteistyökumppani toteuttamaan palvelua lähtökohtaisesti niin, ettei kunnan verovaroja kulu ko. palveluun ja palvelu toimii hyvin kuntalaisen kannalta, asiassa voitaisiin edetä. Tekninen keskus selvittää markkinatilannetta ja potentiaalisia yhteistyökumppaneita uudelleen loppusyksystä, kunnan laatimassa vastauksessa todetaan.

Tekninen lautakunta hyväksyi annetun vastauksen viime kokouksessaan. Myös kunnanhallitus käsitteli aloitetta maanantain kokouksessaan.

Kommentoi

Tilaa uutiskirje

Kun tilaat uutiskirjeen, saat päivittäin sähköpostiisi tärkeimmät paikalliset uutiset. Uutiskirje lähetetään sähköpostiisi joka päivä kello 14.

Lomaketta suojaa reCAPTCHA, johon pätevät Googlen Tietosuoja ja Käyttöehdot.

Palvelut