Juuri nyt: Seitsemän veljeksen esitykset peruttu Taaborinvuorella – "Vaikea ja raskas päätös"

Kuva viime kesän näytöksestä Stella Wnuk
Riikka Jokinen

Riikka Jokinen

Seitsemän veljeksen esitykset Taaborinvuorella on peruttu tältä kesältä, tiedottaa Nurmijärven Kivi-juhlat ry.

Kivi-juhlien johtokunta teki asiasta päätöksen tiistain 8. kesäkuuta kokouksessaan. Päätöstä kuvaillaan vaikeaksi ja raskaaksi.

Jo viime kesänä Taaborilla nähty Seitsemän veljestä piti esittää myös tänä kesänä 29.6.–4.7.

– Kiitämme kaikkia jo lipun ostaneita sekä näyttelijöitä, talkooväkeä, kaikkia teitä, jotka olette olleet rakentamassa upeaa esitystä. Olemme kuitenkin onnellisia siitä, että saimme esittää näytelmää jo viime kesänä runsaalle yleisölle, tiedotteessa todetaan.

Kivi-juhlien puheenjohtajan Lea Hirvasniemi-Haverisen mukaan päätöksen taustalla on koronatilanne.

Etelä-Suomen aluehallintovirasto ja Keusote ovat ohjeistaneet, että 22.6. asti alueellisesti rajatuissa ulkotiloissa voi järjestää tilaisuuksia, joihin osallistuu enintään 50 henkilöä. Ohjeistuksen mukaan yhteisyleisömäärää koskevista rajoista voidaan ulkotiloissa myös poiketa, mutta tällöin yleisö on sijoitettava erillisiin enintään 50 henkilön katsomolohkoihin, ja jokaiselle lohkolle tulee olla omat kulkureitit, palvelut (kuten mahdolliset tarjoilupalvelut ja saniteettitilat) sekä tapahtumahenkilökunta.

– On mahdollista, että rajoitukset 22.6. jälkeen lievenevät tai poistuvat, mutta näin suurelle tuotannolle ei ole mahdollista enää odottaa päätöstä. Esitykset olisivata kuitenkin alkaneet jo 29. päivä.

– Sydän itkee verta, mutta asiasta oli pakko tehdä järkipäätös, vaikka tunteet sanoisivatkin muuta, Hirvasniemi-Haverinen kuvailee.

Kivi-juhlien Olviretki-näytelmä esitetään normaalisti elokuussa Taaborinvuorella. Olviretken esitykset ovat 18.8., 19.8., 21.8., 22.8., 24.8. ja 25.8.

Seitsemän veljeksen esitykseen ostetut liput käyvät sellaisenaan Olviretkeen. Lipunhinta voidaan myös palauttaa.

– Lippu.fi lähettää asiakkaille tekstiviestin, jossa ilmoitetaan Olviretken esityspäivä, johon lippu käy suoraan, jos ajankohta ei ole sopiva, niin päivän voi vaihtaa soittamalla meille p. 050 588 1834 tai info@kivijuhlat.fi, tiedotteessa kerrotaan.

Kommentoi

Tilaa uutiskirje

Kun tilaat uutiskirjeen, saat päivittäin sähköpostiisi tärkeimmät paikalliset uutiset. Uutiskirje lähetetään sähköpostiisi joka päivä kello 14.

Lomaketta suojaa reCAPTCHA, johon pätevät Googlen Tietosuoja ja Käyttöehdot.

Palvelut