Juttua päivitetty
Koronaepidemia on jatkanut Suomessa laantumistaan ja tartuntojen määrä on laskenut vauhdilla kaikissa ikäryhmissä, kertoivat ylilääkäri Otto Helve Terveyden ja hyvinvoinnin laitokselta (THL) ja strategiajohtaja Liisa-Maria Voipio-Pulkki sosiaali- ja terveysministeriöstä (STM) torstaiaamuisessa tilannekatsauksessa.
Erityisen paljon tartuntamäärä on laskenut keväällä huolta aiheuttaneessa nuorten aikuisten ryhmässä. Testeissä on kuitenkin käyty suhteellisen paljon ja yhä harvempi niistä on positiivinen.
– Vaikka olisitte saaneet rokotteen, yksi tai kaksi rokotetta, on tärkeää mennä edelleen testiin, Otto Helve muistutti.
Ilmaantuvuus on suorastaan romahtanut: se on koko Suomen tasolla kahden viime viikon aikana 29 tapausta sataa tuhatta asukasta kohti, kun se edellisellä kahden viikon jaksolla oli 49.
Enää kolme sairaanhoitopiiriä on leviämisvaiheessa, muut ovat joko kiihtymisvaiheessa tai perustasolla.
– Yhä esiintyy tartuntoja ja yhä esiintyy ketjuja eli tartuntojen torjuntatoimista on syytä yhä pitää kiinni, Otto Helve kuitenkin sanoi.
Tartunnat ovat laskussa myös muualla maailmassa.
Jalkapallon EM-kisaturisteille Otto Helvellä oli kuitenkin huolestuttavia uutisia.
– Tanskan ilmaantuvuusluku on ollut viime viikkojen aikana on ollut yli 200:n. Toinen kiinnostava Venäjä: Pietarin alueen tartunnat ovat yhä korkeita.
Johtaja Pasi Pohjola STM:stä totesi, että Tanskan ja Pietarin tartunnat ovat kääntyneet nousuun.
– Lähtökohta on yleisen matkustussuosituksen kautta se, että kisat katsottaisiin mieluummin kotitelevision kautta kuin mentäisiin paikan päälle.
Liisa-Maria Voipio-Pulkki ja Otto Helve totesivat, että lähes kaikissa muissa maissa ilmaantuvuus on korkeampi, joten ulkomailta palatessa on syytä noudattaa viranomaisten suosituksia.
Pasi Pohjola totesi, että erityisesti testeissä käyminen kotimaahan palatessa on tärkeää.
– Erityisesti kolmen vuorokauden jälkeen tehtävä kakkostesti on äärimmäisen tärkeä, koska jos matkalta tuo tartunnan Suomeen, se ei välttämättä vielä näy ensimmäisessä testissä.
– Matkustaminen on asia, jota kannattaa harkita huolellisesti, kansliapäällikkö Kirsi Varhila STM:stä.
Varhilan mukaan kannattaa edelleen miettiä, josko kesälomareissun tekisikin kotimaassa. Samalla tukisi kotimaisia matkailuyrittäjiä.
Virusmuunnostapauksia on Suomessa löydetty tähän mennessä yli 8 400.
– Kaikkia näytteitä ei suinkaan sekvensoidu. Arviolta noin viidesosa näytteistä päätyy sekvensointiin, Otto Helve muistutti.
Eniten on todettu alfa-varianttia eli entistä brittimuunnosta, lähes 6 900.
– Suurin huomio on kiinnittynyt delta-varianttiin eli Intian-varianttiin kuten sitä ennen nimitettiin.
Deltaa on löytynyt tähän mennessä 141 kappaletta.
Tilanteen parantumisesta huolimatta rajoituksia on edelleen voimassa jatkossakin, sanoi Kirsi Varhila.
Hän myönsi, että rajoitukset ovat ikäviä.
– Toinen puoli asiaa on se, miten pidämme epidemiaa kurissa.
Varhilan mukaan esimerkiksi tapahtuma-alan tilanne on tällä viikolla hallituksen pöydällä.
Muokattu 10.6.2021 kello 10.29: Lisätty Otto Helven rokotuskommentti ja Kirsi Varhilan osuus. Kello 10.52: Lisätty Pasi Pohjolan osuus. Kello 11.17: Muutettu tilaisuuden aikamuoto.