Kuntien päättäjissä on liikaa kuntien omia työntekijöitä, katsoo yli puolet suomalaisista. Tuoreen selvityksen mukaan kuntapolitiikassa korostuu julkisen sektorin edustus.
Elinkeinoelämän valtuuskunnan (Eva) Arvo- ja asennetutkimuksen mukaan suomalaisista 51 prosenttia katsoo, että kuntien päätöksentekoelimissä on liikaa kuntien omia työntekijöitä. Vain 14 prosenttia torjuu väitteen.
Julkisen sektorin työntekijöiden edustus kuntapolitiikassa on ylikorostunut, todetaan tutkimuksessa. Vuoden 2017 kunnallisvaaleissa julkisella sektorilla työskentelevien osuus äänioikeutetuista oli vain 15 prosenttia, mutta vaaleissa valituista kunnanvaltuutetuista heidän osuutensa on kolminkertainen, 45 prosenttia.
Yli 50 000 asukkaan kaupungeissa julkisen sektorin palveluksessa olevia on 58 prosenttia valtuutetuista.
– Kuntien luottamuselimiin päätyy kuntien palveluksessa olevia ihmisiä, koska heitä kunta-asiat kiinnostavat. Vaikka kuntien ja valtion työntekijöillä on paljon asiantuntemusta julkisesta sektorista, ei heidän voida olettaa toimivan täysin neutraalisti omaa työpaikkaa koskevassa päätöksenteossa, sanoo Evan tutkimuspäällikkö Ilkka Haavisto tiedotteessa.
Selvä enemmistö suomalaisista eli 61 prosenttia on kiinnostunut oman kuntansa päätöksenteosta ja ilmoittaa seuraavansa sitä. Kuitenkin enemmistö, 57 prosenttia, kokee oman kuntansa päätöksenteon ja hallinnon itselleen hyvin etäiseksi.
– Kunta-asiat näyttäisivät periaatteessa kiinnostavan kansalaisia, mutta ne jäävät silti etäisiksi. Kunnan asukkaille veroäyrin taso on tärkeä, mutta vielä tärkeämpää näyttäisi olevan se, että maksetuille veroäyreille saa vastinetta palveluiden muodossa. Sillä, kuka palvelut tuottaa, ei lopulta ole väliä, sanoo Haavisto.
70 prosentin mielestä olennaista julkisissa palveluissa ei ole se, kuka ne tuottaa, vaan se, että ne ovat kaikkien saatavilla. Toista mieltä asiasta on alle 18 prosenttia.
Evan tutkimuksen tulokset perustuvat 2 059 henkilön antamiin vastauksiin. Tulosten virhemarginaali on koko väestön tasolla 2-3 prosenttiyksikköä kumpaankin suuntaan. Tiedot kerättiin maalis-huhtikuussa.