”Kipu ei tunnu ottelun aikana – vasta sen jälkeen” – 17-vuotias Jaakko Haanpää tähtää maailman huipulle

Harrastus: 17-vuotiaalla Jaakko Haanpäällä on tavoitteet UFC:ssä.

Jaakko Haanpäällä siintää silmissä UFC:n ottelut ja maailman valloitus kamppailulajeissa. Jutta Halminen

Jutta Halminen

Nurmijärveläinen kamppailulajien lupaus Jaakko Haanpää aloitti urheilun jo pienenä poikana. Hän ei kuitenkaan aloittanut sitä kehästä, vaan altaasta.

– Aloitin uinnin 6-vuotiaana ja uin kilpaa Rajamäellä 12-vuotiaaksi, hän sanoo.

Jääkiekko tuli mukaan kuvioihin 8-vuotiaana. Sitä Haanpää harrasti aina 13-vuotiaaksi asti ja kilpaili SM-tasolla.

Taistelulajit tulivat mukaan pojan elämään, kun hän oli 10-vuotias. Silloin Haanpään isä otti pojan mukaan katsomaan kamppailulajia.

– Olin 13-vuotias, kun aloitin potkunyrkkeilyn. Olen tähän mennessä ollut mukana kymmenessä ottelussa ja voittanut SM-kisoista pronssia, nyt 17-vuotias Haanpää sanoo.

Nurmijärven lisäksi Haanpää harjoittelee Keravalla brasilialaista jujutsua sekä vapaaottelua, jossa hänellä on jo kuusi ottelua takana.

Kipu ei tunnu ottelun aikana, vaan tulee hieman sen jälkeen.

– Vapaaottelu on monipuolista ja siinä voi hyödyntää omia vahvuuksiaan sekä luoda oman tyylin. Potkunyrkkeily on päälajini ja löysin sen kautta vapaaottelun. Vapaaottelun tyylini tulee potkunyrkkeilyn varjosta.

Haanpään mukaan vapaaottelu eroaa hyvin paljon tavallisesta väkivallasta, sillä siinä on muun muassa kolme tuomaria häkin ulkopuolella, selkeät säännöt eikä häkissä pärjää katutappelutaidoilla. Vapaaottelijalla tulee Haanpään mukaan olla myös erittäin kova kunto, ja he treenaavatkin paljon.

– Kipu ei tunnu ottelun aikana. Silloin kehossa virtaa adrenaliini eikä päässä ole minkäänlaisia ajatuksia kivusta. Kipu tulee ottelun jälkeen. Viime kisoissa potkaisin kaveria kyynärpäähän ja jalka oli niin kipeä, etten pystynyt astumaan sillä ollenkaan, Haanpää sanoo.

Ahkera nuori mies treenaa päivittäin, mutta pitää myös välipäiviä. Harjoitustunteja hänelle kertyy viikossa 18–20, johon sisältyy lajiharjoittelua. Kaikki aika ei kuitenkaan mene vain treenaamiseen, sillä Haanpää on tällä hetkellä lukiossa. Nurmijärven lukion Kirkonkylän toimipisteessä toista lukiovuotta käyvä Haanpää pitää opiskelusta ja pärjää koulussa hyvin. Nuoren miehen tavoitteet ovat yliopistossa, mutta urheilua hän ei tule lopettamaan.

– Vapaa-ajalla olen kavereiden kanssa, urheilen ja opiskelen. Omalla kohdallani etäopiskelu ei ole vaikuttanut juuri mitenkään arvosanoihin, mutta keskittyminen on ollut vaikeampaa, Haanpää sanoo.

Haanpäällä on ollut painissa paljon hiottavaa potkunyrkkeilytaustan takia. Hän on joutunut harjoittelemaan paljon ja treenannut sadoissa erissä. Hänen vahvuutenaan on pystyottelu.

– Olen joutunut panostamaan erityisen paljon ja miettinyt, miten yhdistän painin ja potkunyrkkeilyn.

Haanpäällä on ollut jo pitkään unelma, jonka hän edelleen tahtoo saavuttaa. Hän kävi 13-vuotiaana isänsä ja veljensä kanssa Lapissa. Kyseisen reissun aikana kolmikko päätti matkustaa yhdessä Las Vegasiin, kun Haanpää on täyttänyt 21 vuotta.

– Kun menemme sinne, olen UFC-ottelija. Tällä hetkellä kovin ottelija on Kamaru Usman, jolla on kovimmat ja aktiivisimmat suoritukset. Hänellä on myös oikea asenne vapaaotteluun.

Toinen kova ottelija on Haanpään mukaan Israel Adesanya. Haanpää haluaisi oppia hänen tyylinsä, koska Adesanya liikkuu todella sulavasti ja osaa lukea Haanpään mukaan vastustajaa.

Jaakko Haanpää treenaa 18-20 tuntia viikossa. Hänen päälajinsa on potkunyrkkeily. Jutta Halminen

– Hänen pystyosaamisensa on timanttista, Haanpää kehuu.

Suomalaisista Haanpää seuraa Makwan Amirkhania ja muita aina, kun otteluita on. Haanpää osallistui itse toukokuun lopussa Iisalmessa järjestettäviin potkunyrkkeilykisoihin, jotka olivat hänelle tärkeät kisat.

– Minulla oli vastassa 24-vuotias kokeneempi ottelija, mutta sain ylivoimaisen pistevoiton ja toin kultaa kotiin.

Nuorella lupauksella on tavoitteita sekä potkunyrkkeilyssä että vapaaottelussa. Hän toivoo pääsevänsä kisaamaan Eurooppaan ja maailmalle tulevaisuudessa. Haanpää tietää kuitenkin, ettei aina voi voittaa.

– Häviöstä oppii aina. Toki ne harmittavat, mutta niistä ei voi kuin oppia, ei se ole sen suurempi juttu, hän sanoo.

Haanpään mukaan Nurmijärvellä on huippuedellytykset harjoittelulle. Hän treenaa Klaukkalassa, Rajamäellä ja Kirkonkylällä.

– Täällä pystyy kehittymään hyvin. Urheilusta ei tule pakkopullaan, kun se on niin monipuolista, muun muassa hiihtoa, pyöräilyä, yleisurheilulajeja ja sauvakävelyä harrastava Haanpää sanoo.

Hän nauttii urheilijan elämästä ja kiittää Rajamäen uimahallia siitä, että lukiolaiset ovat päässeet koko pandemian ajan maksutta uimahallin tiloihin.

– Se on auttanut todella paljon, olen pystynyt tekemään huipputreenejä.

Luonnossa liikkumisesta nauttiva Haanpää lenkkeilee ja odottaa aina joka kesäistä Lapin reissua ja vaeltamista. Perhe on Haanpäälle tärkeä, eikä hän voisi harrastaa niin paljon kuin nyt, jos hänen äitinsä ei heittäisi häntä treeneihin ja kisoihin.

Jaakko Haanpää

Unelmoi UFC-ottelijaksi pääsemisestä.

Harrastaa tavoitteellisesti potkunyrkkeilyä ja vapaaottelua.

Käy kisoissa ja toivoo pääsevänsä tulevaisuudessa ottelemaan ympäri maailmaa.

Opiskelee Nurmijärven lukion Kirkonkylän toimipisteessä.

Haaveilee yliopistosta lukion jälkeen, mutta ei aio lopettaa urheilua.

Kommentoi

Uutiskirje

Kun tilaat uutiskirjeen, saat päivittäin sähköpostiisi tärkeimmät paikalliset uutiset. Uutiskirje lähetetään sähköpostiisi joka päivä kello 14.

Lomaketta suojaa reCAPTCHA, johon pätevät Googlen Tietosuoja ja Käyttöehdot.

Palvelut