Yritystilaus tunnistettu

Voit käyttää palvelun kaikkia sisältöjä vapaasti. Jos haluat kommentoida, kirjaudu sisään henkilökohtaisella Mediatunnuksella.

Nurmijärven kunnanjohtaja Outi Mäkelä teki kolmekymppisenä elämäntapamuutoksen – juoksee nyt joka aamu tunnin lenkin

Kunnanjohtaja: Outi Mäkelä teki kolmekymppisenä elämäntapamuutoksen. "Ajattelin, että jos minua selvästi vanhemmat kollegat jaksavat juosta maratoneja, kyllä minäkin jaksan."

Nurmijärven kunnanjohtaja Outi Mäkelä tunnetaan kovatuntoisena ja aktiivisena naisena. Lenkkeilevä kunnanjohtaja on aamuisin tuttu näky Nurmijärven teiden varsilla.

Mäkelä ei kuitenkaan aina ole ollut yhtä hyvässä kunnossa. Kiireisinä opiskeluvuosina omasta hyvinvoinnista huolehtiminen jäi toissijaiseksi ja työelämään siirryttyä Mäkelä huomasi olevansa elämäntaparemontin tarpeessa. Tästä kertoivat myös heikentyneet kolesteroliarvot ja hieman koholla ollut verenpaine.

Kun opiskelujen jälkeen ensimmäisen työpaikan kahvitauolla keski-ikäiset naiskollegat vertailivat omia maratontuloksiaan, päätti Mäkeläkin ottaa tavoitteekseen maratonjuoksun.

– Ajattelin, että jos minua selvästi vanhemmat kollegat jaksavat juosta maratoneja, kyllä minäkin jaksan. Päätin tehdä elämäntapamuutoksen ja tehdä liikunnasta osan arkea, Mäkelä muistelee.

Mäkelä aloitti aktiivisen juoksuharrastuksen. Vähitellen hän huomasi, että liikunta tuo valtavasti lisää energiaa ja parantaa jaksamista.

– Juoksemisesta tulee vaan tosi hyvä olo! Siitä saatuun adrenaliiniin jää koukkuun. Juoksulenkin jälkeen jaksaa paremmin tehdä päivän työt.

Päätin tehdä elämäntapamuutoksen ja tehdä liikunnasta osan arkea.

Outi Mäkelä

Ensimmäisen maratoninsa Mäkelä juoksi vuonna 2003. Siihen hän sai sytykkeen ensimmäisistä eduskuntavaaleistaan, jolloin kansanedustajan paikka ei vielä irronnut.

– Kun en päässyt läpi eduskuntaan, halusin keksiä tilalle jotain muuta projektia. Päätin, että seuraavana syksynä osallistun Helsinki City maratonille. Näin myös tein.

Sen jälkeen Mäkelä on juossut kymmenen maratonia.

Mäkelä sanoo, että hänelle juoksemisesta on tullut suorastaan pakkomielle. Juoksun antama energia tuo virtaa koko loppupäiväksi.

Mäkelä tekee joka ikinen aamu tunnin juoksulenkin. Kun juoksemaan lähtee ennen puolta seitsemää, ennättää hyvin kahdeksaksi aamun palavereihin.

Välillä hän ottaa kovempia vetoja ylämäkeen.

– Juostessa minulla on napit korvilla ja usein samalla kuuntelen aamun uutisia. Se on hyvä tapa virittäytyä alkavaan päivään, Mäkelä sanoo.

Kunnanjohtaja kokee, että aamulenkeillä on hänelle suorastaan terapeuttinen vaikutus.

– Itse en ole kovin helposti stressaantuva tyyppi. Mutta liikunta kyllä tuo helpotusta työpaineisiinkin.

Korona-aikana arkinen liike ja aktiivisuus on etätyön vuoksi jäänyt Mäkelälläkin vähemmälle. Sitä vastoin hän on pidentänyt aamulenkkejään.

– Tavoitteenani olisi saada 15 000 askelta päivässä.

Kunnanjohtaja toivoo, että joskus myös Nurmijärvellä järjestettäisiin maratontapahtuma.

– Tänne saisi hienon maratonreitin eri kylien välille, hän pohtii.

Liikunta on isossa roolissa myös kunnanjohtajan kesäsuunnitelmia. Lenkkikengät kulkevat mukana myös kesämökille, missä juoksulenkit ovat ohjelmassa samaan tapaan kuin työpäivinäkin.

Mitä muuta kunnanjohtajan kesäsuunnitelmiin kuuluu?

– Todennäköisesti pidän lomaa heinäkuussa. Silloin olemme paljon kesämökillä. Ja jos koronarajoituksia löysennetään ja tapahtumia päästään järjestämään, ehdottomasti haluan käydä ainakin Taaborinvuorella ja Olviretkellä – sitä olen ihan odottanut! Ja Sääksin rannalla haluan käydä loikoilemassa ja viettämässä kesäpäivää.