Maanviljelijä Pia Jaakkola: Synnyin 70-luvun alussa maanviljelijäperheen kahdesta tyttärestä ensimmäisenä. Kotini oli Nurmijärven Uotilan kylässä, samalla viljatilalla kuin tänäkin päivänä. Maatalouden lisäksi perheellämme oli maarakennusyritys ja urakointia. Opin ajamaan autoja, traktoreita ja käyttämään kaivureita sitä mukaa, kun jalat vain yltivät polkimille.
Lapsuuteni oli avara, vapaa ja onnellinen. Elämä oli turvallista, vaikka siitä puuttui lähes kaikki turva-alkuiset asiat, kuten turvavyöt, turva-istuimet, turvaportit, turvalukot, turvakamerat jne.
Talojen ovet olivat lähes aina lukitsematta ja ajoneuvojen avaimet roikkuivat useimmiten virtalukossa. Naama oli mullassa ja polvet ruvella.
Luonnettani äiti kuvaili totiseksi torvensoittajaksi ja itsepäiseksi juntiksi. Otin asiat vakavasti ja minua oli helppo ärsyttää. Viihdyinkin paremmin mielikuvitusmaailmassa, eikä minulla ollut mitään kiirettä kasvaa aikuiseksi.
Joskus unta odotellessa mieleen hiipi epämääräisiä mörköjä, kuten huolta ydinsodan uhkasta. Värisytti ajatella, millaista olisi viettää koko elämänsä maan alla suojabunkkerissa radioaktiivisen säteilyn saastuttamassa maailmassa.
Mutta minulla oli tilaa elää ja temmeltää. Kesät oli pitkiä ja talvet lumisia. Sain mummolta ja vaarilta 7-vuotislahjaksi kameran, jota rakastin. Se aarre on minulla yhä tallella.
Lapsuuteni oli avara, vapaa ja onnellinen.
Naapuritalojen lasten kanssa leikkimme levittäytyivät pelloille ja metsiin. Rakensimme valtavan määrän majoja. Niitä oli puissa, pensaissa, lauta-taapeleissa, kaivonrenkaissa – jopa rumpuputkessa ojassa.
Perustimme kavereiden kanssa salaisia etsiväkerhoja ja niille salaisia kerhotaloja. ”Vaklasimme” aikuisia. Leikimme inkkarileikkejä, luolamiehiä, Tarzania, rosvoa ja poliisia, kirkonrottaa.
Sadonkorjuun jälkeen saimme ajaa autolla puiduilla pelloilla. Talvella hinasimme rattikelkkaa auton perässä tai laskimme pulkalla vanhan navetan loivemmalta katolta.
TV-kanavia oli kaksi. Perjantai-iltaisin telkkarista tuli Dallas. Lauantaina saunan jälkeen katsottiin Lauantaitansseja ja saatiin iltapalaksi keltaista jaffaa ja nakkeja.
Jännitystä elämään toi keskiviikko, eli Aku Ankan ilmestymispäivä. Silloin käytiin pikkusiskon kanssa kova taisto siitä, kumpi ehtii ensin postilaatikolle.
Rakastin seikkailutarinoita ja sarjakuvia. Kun isompana sain luvan ajaa polkupyörällä Kirkonkylälle asti, minusta tuli LehtiDivarin vakioasiakas.
Ensimmäisen elokuvani, Tähtien sodan, näin Kino Juhassa. Hullaannuin ajatuksesta, että jossain avaruuden uumenissa on loppumaton määrä jännittäviä maailmoja, hurjia seikkailuja, hassuja otuksia ja komeita tähtiritareita. Tiirailin taivaalle, josko näkisin edes yhden ufon.
Koulutieni aloitin Uotilan kyläkoulussa, samassa kuin isäni aikoinaan ja omat lapseni minun jälkeeni. Harrastuksia oli paljon. Rientolan nuorisoseurantalolla kävin kavereideni kanssa näytelmäkerhossa ja tanhuissa. Kokeilin jopa jalkapalloa, mutta en oikein koskaan oppinut sääntöjä. Uotilan tallilla kävin ratsastuskoulussa, Kirkonkylällä kuvataidekerhossa ja Sääksissä uimakoulussa.
Niihin aikoihin kaikki Uotilan koulun oppilaat siirtyivät yhtenä ryhmänä NYKiinykiin eli Nurmijärven yhteiskouluun. Siellä kyläkoulujen pienet luokat yhdistettiin isoksi yläasteen luokaksi. Se oli suuri muutos. Samankaltainen taustamme taisi kuitenkin yhdistää ja monenlaisten elämänvaiheiden jälkeen iso osa meistä on yhä tiiviisti yhteydessä ja ystäviä keskenään. Ja palannut kotiseudulleen Nurmijärvelle asumaan.