Nurmijärven nykyinen kunnanvaltuusto kokoontui eilen keskiviikkona viimeistä kertaa tällä valtuustokaudella.
Seuraava valtuuston kokous järjestetään elokuussa, jolloin tuoleihin istuvat kuntavaaleissa valitut uudet valtuutetut.
Nykyvaltuuston kausi ollut värikäs ja työntäyteinen.
Kunnanjohtaja Outi Mäkelä summasikin eilisessä kokouksessa kulunutta valtuustokautta: Valtuuston kokouksia pidettiin valtuustokauden aikana kaiken kaikkiaan 42 kokousta ja yli 90 tuntia. Käsiteltyjä asioita oli yli 500, joiden lisäksi valtuustokauden aikana jätettiin yli 120 aloitetta.
– Haluan lämpimästi kiittää teitä kaikkia kuluneesta valtuustokaudesta. Neljä vuotta on kulunut hujauksessa. Mutta se ei tarkoita sitä, ettemmekö olisi ehtineet saada paljon aikaiseksi. Tämä kausi on ollut työntäyteinen ja raskas – etenkin nämä viimeiset kuukaudet raskaine päätöksineen, sekä vaaleineen, Mäkelä sanoi puheessaan.
Mäkelä listasi kokouksessa valtuustokauden aikana tehtyjä kehityshankkeita ja merkittäviä päätöksiä. Valtuusto on muun muassa ollut laatimassa Nurmijärvi – positiivinen ilmiö -strategian, jonka tavoitteiden mukaisesti Nurmijärven kuntaa on kehitetty ja kunta on kasvanut viihtyisänä ja turvallisena paikkana.
Lisäksi nykyvaltuusto on päättänyt Keski-Uudenmaan sotekuntayhtymän järjestämis- ja tuottamissopimuksen solmimisesta, Nurmijärven kunnan toimintaorganisaation päivittämisestä, hallintosäännön päivityksistä, Nurmijärven kestävän kasvun NUUKA-ohjelmasta, palveluverkkosuunnitelmatyöstä ja uudesta palveluverkkosuunnitelmasta, alkuluokkatoiminnasta, viestinnän ja vuoropuhelun monipuolisesta kehittämisestä, useista merkittävistä kaavoitukseen, maankäyttöön ja rakentamiseen liittyvistä hankkeista ja kaupoista, Kiertokapulaan liittymisestä ja MAL-sopimuksesta.