Kylänpään vanha linna purettiin, tilalle uusi monitoimikeskus – katso kuva

Kylänpään vanha linna, joka on nyt purettu. Riikka Laine
Riikka Jokinen

Riikka Jokinen

Rajamäen Kylänpään leikkikentällä sijainnut vanha linna on purettu.

Liki 30 vuotta sitten rakennettu linna oli varsin suuressa suosiossa lapsiperheiden keskuudessa.

Nurmijärven Uutiset esitteli viime vuonna kunnan leikkipuistot ja myös Kylänpään linnan.Samassa yhteydessä kerrottiin, että linna aiotaan purtkaa. Tämä aiheutti palauteryöpyn myös toimitukseen ja moni oli harmissaan, jos linnasta kokonaan luovutaan.

Tältä uusi monitoimikeskus näyttää. Kuva: Nurmijärven kunta

Nyt Nurmijärven kunnan vs. kunnanpuutarhuri Ville Ruokoja kertoo ilouutisen lapsiperheille.

Vaikka Kylänpään linna on purettu, tulee tilalle jotain ihan uutta. Paikalle rakentuu parhaillaan monitoimikeskus.

– Sen lisäksi alueelle tulee köysirata ja valaistusta on suunniteltu viisi käytävävalaisinta, kolme ympärisäteilevää valaisinta välineiden luo sekä muokkaamme talviliukumäkeä varten uraa.

– Työnjohtaja Tarmo Tuomola on tässä hienosti edistänyt asiaa ja olemme koonneet saatuja asiakaspalautteita, minkä pohjalta tämä hanke on suunniteltu, Ruokoja taustoittaa.

Uusi monitoimikeskus köysiratoineen on tarkoitus saada käyttöön elokuun aikana.

Ruokoja muistuttaa, ettei vanha linna täyttänyt enää nykyajan turvallisuusvaatimuksia ja se oli pakko purkaa.

– Sen korjaaminen ajanmukaiseksi olisi ollut kohtuuttoman kallis investointi.

Linna oli tehty 90-luvun alussa ja palveli käyttäjiä noin kolmenkymmenen vuoden ajan.

Kommentoi

Uutiskirje

Kun tilaat uutiskirjeen, saat päivittäin sähköpostiisi tärkeimmät paikalliset uutiset. Uutiskirje lähetetään sähköpostiisi joka päivä kello 14.

Lomaketta suojaa reCAPTCHA, johon pätevät Googlen Tietosuoja ja Käyttöehdot.

Palvelut