Yritystilaus tunnistettu

Voit käyttää palvelun kaikkia sisältöjä vapaasti. Jos haluat kommentoida, kirjaudu sisään henkilökohtaisella Mediatunnuksella.

Aikuisten sisäliikuntatilat avautuvat pääkaupunkiseudulla – myös kilpailut sallittuja

Kaupunkien hallinnoimat aikuisten sisäliikuntatilat avataan heinäkuun alussa rajoitetusti pääkaupunkiseudulla. Esimerkiksi kuntosalit ja liikuntahallit tulevat vapaaseen käyttöön.

Avaamisesta linjasi pääkaupunkiseudun koronakoordinaatioryhmä torstaina. Myös harrastuksiin liittyvä aikuisten kilpailutoiminta on 1. heinäkuuta alkaen sallittua sisätiloissa.

Liikuntatiloihin ja ryhmäliikuntaan voidaan kuitenkin ottaa enintään puolet normaalista asiakasmäärästä.

Lisäksi koordinaatioryhmä suosittelee etätyön jatkamista alueella toistaiseksi. Työtehtäviä, joita on mahdollista tehdä etätyönä, suositellaan edelleen tehtäväksi pääsääntöisesti etänä.

Koordinaatioryhmä on huolestunut viime päivinä Venäjältä palanneiden matkustajien joukossa havaituista useista kymmenistä koronatartunnoista. Ryhmä muistuttaa, jos matkustaja on palannut Venäjältä Suomeen eikä rajalla ole tehty terveystarkastusta, on hakeuduttava heti testiin.

Tartunta ei välttämättä näy vielä maahan saapumisen yhteydessä otettavassa testissä. On erittäin tärkeää hakeutua toiseen testiin aikaisintaan 72 tuntia edellisestä testistä. Sosiaalisia kontakteja tulee välttää, kunnes toinenkin negatiivinen testitulos on saatu, koordinaatioryhmä tähdentää ja lisää, että on jokaisen vastuulla huolehtia siitä, ettei aiheuta tartuntavaaraa muille.

Pääkaupunkiseudulla epidemiatilanne ei ole enää muutamien viime päivien aikana parantunut ja siksi ryhmä pitää tärkeänä terveysturvallisten käytäntöjen noudattamista myös juhannuksena.

Helsingin, Espoon ja Vantaan lisäksi myös Kauniainen seuraa koordinaatioryhmän linjaamia rajoituksia ja suosituksia.